torstai 28. helmikuuta 2013

Virkattu tähti, ohje




Lankavalinta, esim: Kotiväki Kartano (klik)
tai Kotiväki Huvila (klik)
Kuva 1. Tee aloitusrengas etusormen ympärille, 
vie koukku renkaasta läpi ja virkkaa 3kjs. (=1pylv.).
Virkkaa vielä 14 pylv. =yht.15pylv.

Kuva 2. Vedä aloituslangasta renkaaksi
ja sulje piilosilmukalla.

Kuva3. Virkkaa 6kjs.

Kuva 4. Virkkaa kuuden kjs:n ketjuun
1piilosilmukka
1kiinteä silmukka
1puolipylväs
1pylväs
ja 1 kaksoispylväs
Sulje sakara piilosilmukalla nuolen kohdalle
( 2 silmukkaa jää väliin)

Kuva 5. Tee yhteensä 5 sakaraa.

Kuva 6. Päättele langanpää ja silitä valmis tähti.

Tähtinauha virkataan ketjusilmukoista ja 
tähdet koukataan sakaran kärjestä nauhaan kiinni.
Esim. *35 kjs. koukkaa tähti, 35 kjs* jne.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Bambua ja trikookudetta

Viikonlopun käsitöinä 
virkkasin harmaan tiskirätin, 
samalla mallilla kuin aiemman postauksen
tiskirätti, joka löytyy täältä.



Lisäksi tein pienen sisustuskorin
trikookuteesta. Kokeilin siihen erilaista
reunusta, ihan vaan pelkkiä ketjusilmukoita
ja kiinteitä silmukoita.
Ihan sievä siitä tuli mielestäni.



Virkattu peitto vauvalle on jo hyvällä mallilla, 
yli puolet paloista on jo valmiina. :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


torstai 21. helmikuuta 2013

Nappisukat tyttärelle

Luonnonvalkoisesta villalangasta
neuloin uudet villasukat tyttärelle.
Ehkä hivenen liian isot, mutta 
onpahan kasvuvaraa.


Ulkovarsiin ompelin
koristeeksi kolme puunappia
antamaan hieman erilaista ilmettä. 


Yltää melkein polviin saakka :)




tiistai 19. helmikuuta 2013

Siksak virkkausta, tiskirätti

Ajattelin kokeilla siksak virkkausta,
en ole sitä aikaisemmin tehnyt.


Piirsin paperille.

Silmukkaluku tulee olla jaollinen 14:lla + 1
(lisää 3 kjs. silmukkaketjuun)

Virkkaa piirroksen mukaan.
-Kerrokset nousevat 3 ketjusilmukalla.
-Virkkaa kerroksen lopussa 2 pylvästä samaan silmukkaan/pylvääseen,
näin reunasta tulee suora.





Kyllähän te kaikki tiedätte, että jokaisessa
käsityöblogissa kuuluu tehdä ainakin
yksi tiskirätti.

 En vaan millään kehtaisi sanoa sitä tiskirätiksi,
tuli sen verran nätti :)

Koskahan tiskirätille keksitään
 kauniimpi nimi...?



Virkkasin bambu langasta,
pitäisi olla imukykyinen,
pestävä ja kestävä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lisää pöllöjä

Tein kaksi jo jonkin aikaa sitten
aloitettua pöllöä valmiiksi
viikonlopun aikana.

Pöllöthän ovat meidän vauvan lemppareita,
vauva on aivan innoissaan aina kun äiti
on tehnyt uuden pöllön :)



 Tässä myös kaksi aiemmin tekemääni pöllöä,
oikein pöllöperhe!

P.s. Muistakaa osallistua meneillään olevaan arvontaan :)





lauantai 16. helmikuuta 2013

Arvonnan aika!

Kiitokseksi jokaiselle mukana kulkijalle järjestän pienen arvonnan.
Palkintona tietysti jotain omatekoista!

Valkoinen juhannusruusu virkattu liina ja
2kpl trikookuteesta virkattua pannunalusta, väri vaalea beige.


Säännöt:

*1 arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen
(anonyymi muista nimimerkki)

*2 arpaa saat kommentilla sekä
jos olet lukijana tai klikkaudut lukijaksi


*3 arpaa saat kommentilla, lukijana olemisella
sekä linkityksellä omaan blogiisi

Kerro monellako arvalla osallistut.
Lisäksi olisi ihana kuulla miksi juuri sinä
käyt täällä tai jotain muuta terveisiä :)
Onnea jokaiselle ja arvonta alkaa nyt ja päättyy 2.3. klo 24.00!



torstai 14. helmikuuta 2013

Hernepussit





 Vauvan leluista yksi kivoimmista on hernepussit.
Niillä voi vauvan kanssa -ja vähän isommankin
lapsen kanssa leikkiä vaikka mitä erilaisia
leikkejä. Hernepussit kehittävät myös 
vauvan motoriikkaa. 
Ja ovat ehkäpä maailman nopeatekoisimpia
tehdä, muutama minuutti ja voila´ !!!

Näillä tänään leikitään!


Paju pino kasvaa joka päivä. 
Ihan pikku hiljaa niitä on tarkoitus tehdä
ja SUURELLA tunteella.
Jotenkin olisi kaunis ajatus että
 joku tekemäni käsityö kulkisi suvussa.
Tyttäreni antaisi peiton omille lapsilleen
ja niin edelleen ja taas edelleen  :)



Tänään on ystävänpäivä.
Aamu alkoi neuvolalla, nyt vauva nukkuu 
ja taidan ottaa käsityön esille!
Illalla tapaamme ystäviämme, 
jotka myös vauvamme kummeja ovat.

Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille!
Toivottaa: Mira ja pieni prinsessa



tiistai 12. helmikuuta 2013

Valkoiset matot

Tein kaksi mattoa. Virkkasin samalla mallilla
kuin blogissani jo aiemmin vilahtaneet matot.
Mietinkin, että laitanko näitä tänne ollenkaan
kun  mattokuvat ovat aina niin samanlaisia.
Laitoin kuitenkin, käsityöblogihan tämä on :)

Matot ovat siis tehty juhannusruusu -mallilla, 
toinen on kokoa 120cm ja toinen 130 cm.
 Toivottavasti uudet omistajat ovat tyytyväisiä!




Ruusu askartelua

Tätä oli kokeiltava!
Sähköteipistä askarreltu ruusu.
Mustaa teippiä löytyi kaapista, ja
vaaleanpunaisesta ja valkoisesta voisin askarrella lisää.

Tähän nopeatekoiseen ruusuun
ohje löytyy täältä:

Virpin blogi on oikea ideoiden aarre-aitta!
Tykkään kovasti :)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Virkattu peitto vauvalle

/ Postaus sisältää mainoslinkin, merkitty * /
 
Olen suunnitellut tekeväni tyttärelleni virkatun peitteen pinnasänkyyn, kuitenkin
niin ison että käy myöhemminkin kun sänky vaihtuu isompaan.

Perjantaina lankakaupassa käydessäni löysin niin ihanaa lankaa, 
että olihan sitä ostettava ja laitettava projekti käyntiin!

 Lanka on .Blend Bamboo.
Värinumerot ovat: 4950, 1000 ja 4020.



 Sitten mallia valitsemaan...
Jan Eatonin kirjasta: 200 virkattua ruutua (suosittelen kirjaa, on todella ihana ja inspiroiva!).

Paju, isoäidin neliöt vai isoäidin raidat...?


 Päädyin malliin Paju.


 Illalla oli jo 3 palaa valmiina, tästä se lähtee :)



perjantai 8. helmikuuta 2013

Lasipurkki tuunausta

Tuunailin eilisiltana hieman keittiön lasipurkkeja.
Pitsit olin virkannut jo aiemmin,
(minulla on yksi iso rasia täynnä
erilaisia virkkaamiani pitsejä, käytän niitä milloin mihinkin).

Tärkkäsin pitsit erikeeper-vesi liuoksella ja
niiden kuivuttua kiinnitin langalla lasipurkkien
ympärille.Jo kuivunutta pitsiäkin
voi varovasti taivuttaa haluttuun muotoon,
ellei tärkki ole liian vahva.




 Etualalla pilttipurkit



Pilttipurkin kannet voi maalata,
ja purkit täyttää kauniilla karkeilla
ja antaa ystävänpäivänä kavereille...



Tältä isommat purkit näyttivän ennen tuunausta.

Lopuksi vielä muutama juttu...
Blogini pääpaino on itse käsitöillä,
siksi kirjoitan tekstit yleensä hyvin lyhyesti.

Vauvanhoito, perhe, käsityöt ja muut harrastukset
 vie luonnollisesti niin paljon aikaa, että pyrin olemaan koneella mahdollisimman vähän.

Tykkään kuitenkin lukea kommentteja,
olen niistä kovin iloinen ja ne piristävät mieltäni
tosi paljon, ja tulee paljon konkreettisemmin esille se että
kyllä täällä joku käy! :)

Ja vaikket koskaan olisi viestiä jättänytkään,
niin kyllä kävijämäärien seuraaminenkin vähän lämmittää :)

Blogi on ollut olemassa nyt n.2kk tästä on hyvä jatkaa!
Arvonta on myös suunnitelmissa, niitähän blogeissa kuuluu aina
silloin tällöin olla!

Nyt jatkan käsitöitäni, vielä on hetki aikaa ennenkuin
pieni kultamuru herää  päiväuniltaan :)

Hyvää viikonloppua lukijat!






torstai 7. helmikuuta 2013

Kännykälle pussukka

Äitini soitti illalla ja pyysi mustan kännykkäpussukan. 
Trikookuteesta sen virkkasin ja toiveena oli kukka
 koristukseksi.


Kukka ja helmiä lähikuvassa.
(kuvan kukka on keltainen, salamako sen vaalensi kai...)



tiistai 5. helmikuuta 2013

Tähtinauha

Virkkasin pieniä valkoisia tähtiä ja niihin nauhan.
Voi olla, että ovat hieman jouluisia
mutta tein siltikin kun teki mieli kokeilla :)
Mutta toisaalta, tähdethän ovat sisustuksessa
niin kovin IN.

Tähtinauha vessassa seinähyllyä koristamassa.