torstai 31. elokuuta 2017

Virkatut avainkaulanauhat (3 ohjetta)


Kukkia, pitsinauhaa ja selkeää sileää. Helpot ja kauniit avainnauhat voi virkata vaikka kaikissa lempiväreissä. Ihana lahja-idea esimerkiksi päiväkodin tädeille, työkaverille tai ystävälle.
Tulee se joulu tänä vuonnakin :)

Tässä kolme ohjetta, jotka olen alunperin kirjoittanut Ihana -lehteen 1/2017


Tarvitset:
Virkkuukoukun  2.50mm
Virkkauslankaa, 100% puuvilla
Papukaijalukkoja (Nappikauppa Punahilkka)
Turvalukko (Nappikauppa Punahilkka
Neulan ja sakset



 Kukkanauha
1.  Virkkaa 22 kjs. Tee piilosilmukka koukusta laskien seitsemänteen ketjusilmukkaan.  
2.  Virkkaa ketjusilmukoista muodostuneeseen renkaaseen: *1ks, 4kjs, 3pp, 4kjs*  Toista *-* yhteensä 4 terälehteä. Sulje viimeinen terälehti piilosilmukalla ensimmäiseen ks:aan.    
Toista vaiheita 1-2, kunnes avainkaulanauha on haluamasi mittainen tai siinä on 18 kukkaa. Pujota papukaijalukko työhön. Tarkista että kaikki kukat ovat oikea puoli ylöspäin ja yhdistä kukkaköynnös renkaaksi. Höyrytä kukat varovasti silitysraudalla ja päättele langanpäät huolella



Piparkakkunauha

Virkkaa 240 ketjusilmukkaa.
Piparkakkureunus: Hyppää 2:n ketjusilmukan yli, *6 p seuraavaan ketjusilmukkaan,  hyppää 2:n ketjusilmukan yli, 1ps, hyppää 2:n ketjusilmukan yli *
Toista *-* ketjusilmukkaketjun loppuun saakka.
Virkkaa työn jatkoksi ensimmäinen solmiamisnauhoista, eli 100 kjs. Katkaise lanka ja tee solmu päähän.
Virkkaa työn toiseen päähän toinen solmiamisnauha, 100 kjs. Katkaise lanka ja tee solmu päähän.
Kiinnitä papukaijalukko neulalla ja langalla työn keskikohtaan napakasti kiinni. Höyrytä avainkaulanauha varovasti silitysraudalla ja päättele kaikki langanpäät huolella.

 

Avainnauha sileä

Aloita virkkaamalla 5 ks turvalukon toisen puoliskon ympärille.
Käännä työ, virkkaa yksi kjs ja 5ks. Toista tätä kunnes avainkaulanauha  on sopivan mittainen, esim.45-50cm.
Aseta papukaijalukko ja nauha toisiaan vasten ja virkkaa 1 kjs + 5 ks samalla myös papukaijalukon renkaan ympäri. Katkaise lanka n.20 cm pituiseksi.
Virkkaa 5 ks turvalukon toisen puoliskon ympärille.
Käännä työ, virkkaa yksi kjs ja 5ks. Toista tätä kunnes avainkaulanauha  on sopivan mittainen, esim.45-50cm. Katkaise lanka, asettele nauhat vastakkain ja ompele etupistoilla kiinni papukaijalukon juureen.
Höyrytä avainkaulanauha varovasti silitysraudalla ja päättele kaikki langanpäät huolella.
Vinkki! Koristele valmis avainkaulanauha esimerkiksi ohjeen 1. virkatulla kukalla, strasseilla tai ommeltavilla riipuksilla.

💛
 
Seuraathan tiliäni jo Instagramissa
Parhaimmat käsityöideat, vinkit, arvonnat sekä parhaaat kosmetiikkatuotteet.

lauantai 26. elokuuta 2017

Valopalloja ja väriterapiaa







Keltaista, pinkkiä ja lilaa...?
Yksivärisenä vai monivärisenä...? Olki, valkoinen ja luonnonvalkoinennäyttäisi kivalta yhdistelmältä.
Nyt on kyllä niin ihanat värit etten ihan heti osaa päättää mitkä värit ottaisin työn alle.

 Kai nyt jo voi sanoa että syksy tekee tuloaan ja tunnelmavaloja saa jo kaivaa esiin ja alkaa virkkaamaan valopalloja.
Novitan Cotton Crochet on Novitan uutuuslanka joka on suunniteltu erityisesti virkkaukseen. Yhdessä kerässä on 330 metriä lankaa.



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Virkatut rustiikkiset unisiepparit


"Tämän syksyn sisustustrendille on ominaista rustiikkiset vaikutteet ja mystinen tunnelma.
Siinä näkyvät erityisesti luonnon materiaalit kuten puuvilla, pellava ja puu.
Inspiraatio ammennetaan yksinkertaisemmista ajoista, jolloin suurin osa asioista valmistettiin käsin ja elettiin samassa rytmissä luonnon kanssa."
(Lähde Hemtex)

Näissä virkkamissani unisieppareissa olen käyttänyt Kaupunkilangan Koskipuisto -lankaa joka on puuvillan ja pellavan sekoitus (53% puuvilla, 47% pellava).
Puuvilla antaa lankaan pehmeyttä, pellavan karheus on juuri sopiva ja se antaa langalle upean rustiikkisen tuntuman. Trendilanka ihan selvästi!










 Unisieppareiden uloimpien kerrosten sisään virkkasin metallirenkaat, joita on saatavilla Paaposta eri kokoisina. Ihanat puiset lehti koristeet ovat myös Paaposta, niitä löytyy kahden kokoisena,
Paapossa on myynnissä myös Kaupunkilangan lankoja, kuten esimerkiksi tämän postauksen Koskipuistoa. Nyt kannattaa tilata Paaposta, sillä maanantai-iltaan 21.8. saakka heillä on ilmaiset postitukset!


 Nyt hyvää yötä ja kauniita unia!

/ Yhteistyössä Kaupunkilanka ja Paapo /

tiistai 15. elokuuta 2017

Sinivalkoiset synttärit (Suomi 100v. teemalla)


Juhlat ovat ihania ja parasta on kun ne vietetään lähimpien kesken, on aivan ihanaa nähdä sukulaisia joita harvoin näkee. Viime viikonloppuna kokoonnuimme vanhempieni mökille sinivalkoisten juhlien merkeissä. Juhlien teema oli "Suomi 100vuotta" ja juhlan aiheita oli monta: Äitini 60-vuotissyntymäpäivä, isäpuoleni 60-vuotissyntymäpäivä, heidän 25-vuotishääpäivänsä ja pikkuveljeni 25-vuotissyntymäpäivä.

Tässä muutama kuva.



 Tässä täytekakussa täytteenä oli mansikkamoussea ja valkosuklaamoussea,
kuorrutuksena valkosuklaakerma.




Tämän kakun täytteenä oli vadelmamousse ja maitosuklaamousse, 
kuorrutus marenkikreemillä.



Ensin söimme lounaan jonka jälkeen oli vapaata yhdessäoloa ja seurustelua.
Herkkupöytä notkui erilaisista herkuista, osan äitini oli tehnyt itse ja osan hän tilasi
Kokkolalaisesta Leivontapalvelu HyväKakusta. Voileipäkakut oli teetetty sieltä myös, -harmikseni kamerani muistikortilta ei löytynyt niistä yhtään valokuvaa.

Ehdottomasti suosittelen Leivontapalvelu HyväKakun valikoimaa, -upean näköiset ja ennen kaikkea hyvän makuiset kakut!

Illalla vielä grillasimme pitkän kaavan mukaan monta tuntia. 
Meillä oli ihanat juhlat!

"Suomi 100 vuotta" teeman mukaisesti olin virkannut juhliin tusinan verran pieniä kattausliinoja.
Lanka: Novita Cotton Mercerized (ent. Kotiväki Kartano)
uutuusväri ruiskaunokki. Yhdestä kerästä virkkasin 7 kpl kattausliinoja, joiden koko on 17,5 cm halkaisijaltaan. Riittoisa lanka siis!

Novita Cotton Merzerized, hinta yhdelle kerälle 4,95€ Novitaknitsissä.
11 värivaihtoehtoa.

/ Mainoslinkki Novitaknits /

maanantai 7. elokuuta 2017

Valkoinen pouf ja olohuoneen sisustusta


Syksy ja talvi ovat ne vuodenajat, jolloin minun sisäinen sisustaja ilmoittaa olemassaolostaan. Kesällä ei sisustusjuttuja tule juurikaan mietittyä, ellei sitten jotain ihan pientä. Vaikken minä mikään sisustusbloggaaja olekaan, niin sisustusaiheinen postaus kerran tai kaksi vuodessa on kiva tehdä vaihtelun vuoksi. Sisustajana(kin) olen hyvin harkitseva, mitään turhaa ei osteta eikä hankita. Tykkään erityisesti valkoisesta ja valoisuudesta. Sen lisäksi kontrasteista, sekä väreissä- että pinnoissa ja materiaaleissa. Valkoisen kanssa ripaus mustaa tai harmaata, kovien pintojen ja materiaalien vastapainoksi jotain pehmoista ja lämmintä.



 Vaikka näissä kuvissa ei värejä näy, niin se ei tarkoita etteikö meiltä niitäkin löytyisi. Tyttären huoneesta löytyy paljon vaaleanpunaisen sävyjä ja valkoista. Toki myös muitakin värejä, kuten minttua ja turkoosia. Pieniä annoksia vaaleanpunaista ja fuksiaa löytyy sieltä täältä kodistamme, tekstiileinä, astioina ja mm.kynttilöinä.



Valikoidut matkamuistot maailmalta pääsevät vaihtelevasti esille. Tällä kertaa nostin arkkupöydän päällä olevalle messinkitarjottimelle matkamuiston Thaimaasta tuikkukuppien keskelle.




Valkoisesta poufista olin haaveillut pitkään! Ihastuin jo kauan sitten käsityönä valmistettuun valkoiseen puofiin ja nyt niin kävi myös tyttärelle; hänkin tahtoo omansa. Tyttären huoneeseen aion ostaa vaaleanpunaisen poufin, olohuoneeseen minun tekisi mieli ostaa vielä musta pouf . Suosittuja värejä poufeissa ovat myös konjakki ja ruskea. Näitä Marokkolaisia poufeja voi käyttää rahina tai pöytänä ja sisustustuotteena se on ainutlaatuinen katseenvangitsija.


Marokkolaiset poufit ja lattiatyynyt löydät täältä.
Harmaa Hamam-pyyhe on myös ihana sisustuksessa. Minä käytän sitä vilttinä, vaikkakin se olisi varmasti pyyhkeenäkin ihana. 


/ Yhteistyöpostaus Marokkolaisen ja etnisen sisustuksen verkkokauppa Zoco.fi kanssa /

perjantai 4. elokuuta 2017

Eettiset siivouskaverit ja Kaupunkilangan Lähiö


"Olemme asiaa pohdittuamme päätyneet siihen, että kun siivoat kotisi, iso läjä muitakin ongelmia tuntuu katoavan"


"Meille virheet ovat kuin pikkusotkuja joista voi oppia; ei mitään sellaista mitä ei voisi siivota ja parantaa"



"Ennen kaikkea uskomme, että likaisuus kaikissa limaisissa, savuisissa, myrkyllisissä, ällöttävissä olomuodoissaan on yhteiskunnan vihollinen numero yksi"


"Haltioidumme kiiltävistä esineistä, kuten puhtaista lautasista, lattioista joilta voisi syödä, Nobelin rauhanpalkinnoista ja aistikkaista julkisista veistoksista"


"Meille tuoksulasi on aina puoliksi täynnä. Aina kun tapaamme uuden ihmisen, oletamme tämän tuoksuvan vastaleikatulta nurmikolta tai joltakin muulta superhyvältä"


"Hyvyys voittaa aina haisulit"



 Näin sanovat Adam Lowry ja Eric Ryan, Methodin® perustajat sekä alkuperäinen People Against Dirty® -kaksikko. He tiesivät ihmisten himoitsevan tehokkaita, hyväntuoksuisia ja nättejä siivoustuotteita, joita ei tarvitse pitää piilossa.
Minä laitan allekirjoitukseni tämän postauksen loppuun ollakseni samaa mieltä.

Method perustuotteita myydään ainakin Citymarketeissa ja Prismoissa, lisäksi laajan valikoiman jälleenmyyjiä ovat esim: Stockmann, Kärkkäinen, Carlson ja RTV.


Nättejä ovat myös Kaupunkilangan bambu-puuvillalangat. Nämä värit ovat ihanat ja huomaan tykkääväni jopa vihreästä, varsinkin tästä Lähiö -langan sävystä!
Ihanan pirtsakka vihreä ja näyttää tosi kivalta yhdistettynä Lähiön fuksiaan ja valkoiseen.
Erityisesti ilahduin langan virkkaamisesta, on muuten todella hyvää virkattavaa, sillä kierteensä vuoksi se ei lohkeile yhtään.

Lähiön materiaali: 50% puuvillaa, 50% bambua

Kaupunkilangan kaikki jällenmyyjät ja verkkokauppiaat löydät täältä.
Ohje sydänrättiin löytyy täältä, silmukkaluvuksi tosin laitoin ohjeesta poiketen 47.
Siivous ei todellakaan tunnu pakkopullalta kun siihen asennoituu.
Minä toivottelen nyt hyvää viikonloppua ja lähdenkin tästä virkkaamaan ja siivoamaan!
-Terkuin Mira-
  
/ Yhteistyössä Kaupunkilanka, Method tuotteet saatu testattavaksi  /

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Virkattu satumainen keppihevonen ja ihanin Ihana!


Postiluukusta tipahti tänään uusin Ihana-lehti, joka on mielestäni ihanin ikinä!
Selasin lehden juuri nopeasti läpi ja mielestäni tässä numerossa on tosi paljon ihania ohjeita ja aivan upeita ideoita, huippunumero siis!

Tämä on aina se paras hetki kun saa nähdä oman työnsä lehden sivuilla!
Uusimman numeron virkkausjutun tein poikkeuksellisesti yhdessä ystäväni Ripaus tunnelmaa -blogin Heidin kanssa, siten että suunnittelimme omat, -keskenään hieman eri näköiset kepparit yhdessä, virkkasimme ne yhdessä, minä kirjoitin ohjeen ja Heidi otti valokuvat. Näissä kuvissa siis minun versioni yksisarvisesta keppihevosesta. Kepparin langat Lankamaailmasta.

Tytär laittaa pastellisävyisen kesämekon päälle, keijun siivet selkäät, kädessä heiluu taikasauva ja kyytiä antaa satumainen keppihevonen! Tällä kepparilla on nyt kirmattu pitkin pihoja koko kesä!
Tytär rakastui siihen onneksi heti ensisilmäyksellä




Ihana -lehti tulee tämän viikon aikana myyntiin lehtipisteisiin.