perjantai 22. maaliskuuta 2019

Päivän piristykset (ja Ambronite Supermeal)

" Postaus sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä"

Aamuaurinko paistoi ja heräsimme tyttären kanssa virkeinä ja hyvin levänneinä.
Hurautin tehosekoittimessa annoksen superfoodia, niinkuin teen jokaikinen aamu.


Vein tyttären eskariin ja pihassa jäin juttelemaan toisen äidin kanssa, -elämästä, hyvinvoinnista, vastoinkäymisistä ja henkisestä kasvusta. Tunnin keskustelun jälkeen molempien piti kiiruhtaa omiin töihin ja askareisiin, lopussa hän vielä huikkasi perääni "sulla on kyllä aivan ihana elämänasenne!" Voi että miten kiva onkaan kuulla positiivista palautetta!


Vapaapäivän kunniaksi pidin siivouspäivän. Koti kaipaa nyt ripauksen vaaleanpunaista, pinkkiä ja keltaista. Kirkkaat värit antavat iloista virtaa ja energiaa sekä vievät ajatukset jo kohti kesää. Uudet tyynynpäälliset sohvan päälle ovat nyt viikonlopun hankintalistalla, ehkä voisin/ehtisin tehdä ne itse? Leijonankeltaisesta langasta olen virkannut lasinalusia.


 Kauppareissun yhteydessä ostin kevään ensimmäiset narsissit.
Erikoisvälipala eskarilaisen kanssa oli tänään Banana Split ja Poppin´ Purple donitsit 
-koska perjantai.

Pari pientä lomamatkaa on sovittu keväälle ja alkukesälle.
Toinen näistä on kotimaan matka ja toinen suuntautuu ulkomaille.



*Ambronite Supermeal
on juotava superfoodateria, joka sisältää runsaasti proteiinia, kuitua, omega-3-rasvahappoja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Se sisältää mm. nokkosta, pinaattia, chlorellaa, spirulinaa, karpaloa, mustikkaa, tyrniä... Tämä hyvänmakuinen ravintolisä on minun suosikkini. Se maistuu hyvälle varsinkin smoothieksi tehtynä, mutta myös sellaisenaan eli veteen sekoitettuna. Se sopii erityisesti kaikille, jotka haluavat lisää energisyyttä, tukea aineenvaihduntaa ja lisäksi kaikille painonhallinnasta kiinnostuneille.

Tässä minun käyttämäni superhelppo ja virtaa antava smoothie reseptini:
1 banaani ja puolikas mango paloiteltuna, 2 ruokalusikallista Ambronite Supermeal jauhetta ja 1 dl vettä tai hedelmämehua. Yhdistä kaikki ainekset tehosekoittimessa ja soseuta sileäksi.



Hyvinvoinnin Tavaratalossa saatavilla on 4 eri makua: Original, Banana, Berrys ja Ginger & Apple.

Meillä on vielä tämän loppupäivän suunnitelmissa tehdä yksi kiva askartelujuttu tyttären kanssa ja nähdä ystäviä. Nyt on hyvä aloittaa viikonloppu.

Päivän ajatus: "Lapset nauravat noin 400 kertaa päivässä. Aikuiset puolestaan nauravat huomattavasti vähemmän: 15 tai 20 kertaa päivässä. Arvosta ja vaali niitä ihmisiä, jotka saavat sinut nauramaan. Kunnon naurupuuska tekee hyvää mielelle ja keholle, sillä se rentouttaa ja vapauttaa onnellisuushormoneja. Nauru on paras lääke masennukseen ja ahdistukseen."
(Lähde)

Hymyilevää viikonloppua sinulle! :)

/ *Ambronite Supermeal saatu Hyvinvoinnin Tavaratalosta /

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kevätmuotia 6-vuotiaalle tytölle

/ Yhteistyöpostaus: Lindex /
Kuten jo sanottua, viime viikolla meillä oli tyttären kanssa talviloma. Loman aikana meillä oli aikaa kuvailla Lindexin lasten kevätuutuuksia tyttären päällä. Tilasin kuvien uutuusvaatteet Lindexin verkkokaupasta vähän ennen lomaa, ja hyödynsin niitä ostaessa alennuskoodeja. Ostan usein tyttären vaatteet verkkokaupasta kotona kaikessa rauhassa ja valitsen toimitustavaksi noudon myymälästä. Jostain syystä se tuntuu mielekkäämmältä, kuin lähteä määrätietoisen 6-vuotiaan kanssa kiertämään kauppoja. Toki tytär itse tekee valinnat vaatteiden suhteen, mutta minä annan vaihtoehdot. Netin kautta se on helpompaa kuin kaupassa, ainakin kinasteluilta säästytään :) Tyttären lempparit uutuusvaatteista on tässä.




 Sininen tekoturkistakki oli kannattava hankita, sillä siitä tuli tyttären lempivaate. Takki on kyllä kaunis ja pehmeä, sopii hyvin farkkujen kanssa mutta yhtähyvin myös juhlavaatteena mekon kanssa.




Hauskat tikkarikuosiset vaatteet yhdistettynä vaaleanpunaiseen tyllihameeseen. Näillä mentiin paikasta toiseen ja touhuttiin kaikkea kivaa aamusta iltaan saakka. Rennot ja hauskan näköiset perusvaatteet.


Pörrötakki on aina ihana 6-vuotiaan mielestä. Se on suorastaan SUPERtyylikäs tyttären mielestä.
Tärkeintä on tietenkin pysyä uskollisena omalle tyylilleen

/ Postaus sisältää affilinkkejä /