perjantai 28. helmikuuta 2014

Tyttären virkattu reppu







Ripaus tunnelmaa -blogin Heidi (klik)  oli tehnyt söpön repun omalle tyttärelleen, ja idea pienestä virkatusta repusta oli niin suloinen että olihan minun samanlainen virkattava omalle tyttärelleni!
Lanka jota reppuun käytin, on Sandnes Mandarin Petit. Halusin repusta napakan, joten virkkasin kaksinkertaisella langalla 2,50 koukulla. 
Rusetiksi ompelin satiininauhan. Vinkkinä sattininauhan huolitteluun kerrottakoon, että  helpoin tapa saada satiininauhan päät huoliteltua on seuraavanlainen: Kun pitää nauhan päätä kynttilän liekin läheisyydessä, niin liekin lämpö sulattaa päädyt siisteiksi. Liian lähelle ei kuitenkaan kannata laittaa, ettei reuna pääse kirjaimellisesti palamaan, sopiva etäisyys on muutamasta sentistä-senttiin.

Muistattehan meneillään olevan satumaisen arvonnan (klik), vielä on aikaa osallistua!


tiistai 25. helmikuuta 2014

Taikalinnan satumaisia vaatteita, arvonta ja alekoodi!



Postaus on toteutettu yhteistyössä Taikalinnan kanssa.

"Anna lapselle leikin lahja, jolla leijua lapsuus"

PikkuPupu-hattu, Pupumekko ja laukku: Taikalinna

Meidän kotona hääräilee, leikkii, laulaa ja tanssii tämmöinen suloinen pikku pupu,
sillä on pieni häntäkin!



Taikalinna.com on kotimainen verkkokauppa, jonka valikoimassa on suomalaisen design-yrityksen Tinttu.comin hauskoja ja uniikkeja vaatteita, hassuja hattuja, asusteita ja lastenhuoneen satumaisia sisustustuotteita. Ainutlaatuiset tuottet perustuvat Satutaiteilija Petronellan luomaan mielikuvitusmaailmaan ja sen satuhahmoihin.

Valitsin Taikalinnan verkkokaupasta joitakin ihanuuksia ja tein niistä kollaaseja.
Katsokaa ja ihastukaa! :)





"Kuin satukirja seinällä, ikkuna mielikuvitusmaailmaan, paikkaan missä muistaa millaista oli,
kun kaikki oli mahdollista. Lapsuus
♥"


 Olen ihaillut näitä ihastuttavia, satumaisia vaatteita jo ennen lapseni syntymää ja jo silloin oli aivan selvää että näitä ihanuuksia tulen lapselleni hankkimaan! Tuotteiden sadunomaisuus ja leikkisyys saavat välittömästi hymyn huulilleni ja voiko suloisempaa näkyä enää ollakaan,
kuin pikkuinen lapsi lempileikeissään suloisissa vaatteissaan!

Yhteistyön merkeissä meille lähetettiin Taikalinnasta ihana paketti, joka sisälsi satumaisia vaatteita ja hattuja, ja lisäksi satumaista sisustustaidetta julisteiden, korttien ja seinätarrojen muodossa!
Vaatteet ovat erittäin laadukkaan oloisia ja materiaalivalinnat ihania. Sisustusjuliste ja seinätarrat on laitettu jo tyttären huonetta koristamaan, ja tytär on niistä kovin innoissaan (ja tietty äitikin)!
Ja kun me saamme jotain näin ihanaa, niin tottakai luvassa on jotain teillekin:)

Ensinnäkin minulla on ilo kertoa että kaikki te blogini lukijat saatte tehdä tilauksia Taikalinnan verkkokaupasta 15% alennuksella 31.5. 2014 saakka!
Tämä tapahtuu siten että syötät kampanjakoodin: PRINSESSAJUTTU
ostoskorissa olevaan aktivoi lahjakortti tai kampanja -laatikkoon,
ja muistat aktivoida koodin :)

Lopuksi tulee vielä  huippuosuus, eli Taikalinna-arvonta!
Saan arpoa yhden 50 euron lahjakortin Prinsessajuttu -blogin lukijoiden kesken 
Taikalinnan verkkokauppaan!

Arvonnan säännöt ovat seuraavanlaiset:

Arvontaan osallistut kertomalla kommenttiboksissa suosikkituotteesi Taikalinnan valikoimasta.
Käy ensin kurkkaamassa valikoima TÄÄLTÄ (klik)
Yhden arvan saat jättämällä kommentin ja olemalla blogini lukija.
Kaksi arpaa saat, jos linkität arvonnan omaan blogiisi (voit käyttää linkitykseen alla olevaa kuvaa).
Muistathan myös mainita monellako arvalla osallistut :)



Tsemppiä kaikille arvontaan, joka alkaa nyt ja päättyy 11.3 klo 22.00 !

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

P.s Taikalinnan Facebook -sivuille pääset tästä (klik)


lauantai 22. helmikuuta 2014

Valkoisia lasinalusia




Valkoiset lasinaluset olen virkannut tilauksesta. 
Lanka on ihanan pehmoista bambupuuvillasekoitetta, Hjertegarnin Blend Bamboota (klik)
Koukku, jolla virkkasin oli kokoa 2.00
Malli on vanha tuttu, jolla olen aikaisemminkin virkannut, katso postaukset täältä , täältä ja täältä (klik).

Seuraavat virkkaustyöni tulen keskittämään yhteen ja samaan lankamerkkiin 
seuraavan reilun kuukauden ajaksi.
Miksikö? Sen paljastan myöhemmin :)

Hyvää viikonlopun jatkoa ja ensi viikolla onkin sitten tulossa ihanaihanaihana arvonta!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Virkattu prinsessakakku






Vaaleanpunainen prinsessakakku liittyi virkattujen herkkujen joukkoon, joita meiltä löytyy kohta jo pienen leipomon verran...! Tänään meillä olikin jokapäiväinen virkattujen herkkujen herkuttelupäivä 
kun tytär kattoi muumimukit pöytään ja vesi kielellä siinä sitten herkuttelimme :)

Prinsessakakun ohje löytyy: Täältä.
Lankana olen käyttänyt keskipaksua puuvillaista virkkauslankaa (en muista nimeä) 
ja koukku oli numero 2.00. Ohjeesta poikkesin jonkin verran: Lehdet jätin kokonaan tekemättä ja pohjan virkkasin tasaisena. Kakkupaperi ja ruusut on virkattu ohjeen mukaan.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Miraakkeli arvonnan voittaja!


Yhteistyössä Miraakkelin kanssa.

Helmikuun arvonta on nyt päättynyt. Osallistujia oli huikea määrä
ja arvonta suoritettiin perinteisin menoin lappu tekniikalla. 
Arvonnan onnettarena toimi Veera Miraakkelista.

Iso pyöreä laatikko ja osa salkuista on saatu yhteistyön kautta.

Miraakkelin lahjakortin voitti tällä kertaa
Kaija, joka kommentoi näin:
"mukana yhdellä arvalla, kauniita tuotekuvia!"

Paljon onnea Kaija! Laitan sinulle sähköpostia samantien tulemaan.

Lämmin kiitos kaikille teille arvontaan osallistujille!


perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivänä



Ihanaa Ystävänpäivän jatkoa kaikille teille ihanille!
Virkatun sydämen ohje löytyy: Täältä (klik)


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Projekti: Nukkekoti


Nukkekotia olen hiljalleen alkanut laittamaan leikkikuntoon.
Tytär sai sen joululahjaksi viime jouluna.
Nukkekodin seinät olivat sisäpuolelta maalaamattomat, joten ensimmäisenä maalasin ne valkoisiksi. 
Katso aiempi postaus täältä, niin näet sen alkuperäisessä lookissa.
Pikkukodin takaseinä sai pieniruudullista tapettia.
Matot ja pikkuruisen viirinauhan olen virkannut. Verhot on tehty valmiista pitsinauhasta, ja yksinkertaisuudessaan ne on kiinnitetty ikkunoihin kaksipuolisella teipillä.


Kello on tulostettu kuva, jonka liimasin vähän vahvemmalle kartongille.
Talossa asuu tällä hetkellä kaksi hiirtä, ajan mittaan sinne saattaa tulla uusia asukkaita. 
Ensin kuitenkin pitäisi löytää taloon huonekalut. 
Hakusessa onkin puisia, vaaleasävyisiä huonekaluja jotka kestävät alle 2-vuotiaan lapsen leikkiessä. 
(Otan sähköpostiini ilomielin vastaan kuvallisia tarjouksia edullisista, käytetyistä ja hyväkuntoisista huonekaluista, mikäli sinulta löytyy nukkekodin kalusteita ylimääräisenä). Osoite on prinsessajuttu(at)gmail.com





Tyttären ihastuttava mekko (Molokids, Camellia Apple Bloom) on Lasten Taikamaasta
josta kirjoitinkin edellisessä postauksessa.
Muistuttaisin vielä edusta, joka Lasten Taikamaasta tarjottiin teille ihanaisille
Prinsessajuttu -blogin lukijoille, 17.2 asti tilauksia voi klikkailla ilman postikuluja!
Ks. ohje edellisestä postauksesta.




maanantai 10. helmikuuta 2014

Kevätprinsessoille



Onko Lasten Taikamaa tuttu nettiputiikki?
Kyseessä on kotimainen yritys, jonka valikoimista löytyy kattava valikoima laadukkaita 
ja kivannäköisiä lastenvaatteita pääosin kotimaasta ja pohjoismaista.
Valikoimasta löytyy toinen toistaan ihanampia tuotemerkkejä kuten Phister & Philina, 
Molokids, Racoon, Mini Rodini, Maxomorra, Kinderit, Filemon kid, Creamie, Pom Pom jne...


 Tässä muutama poiminta upeista kevään uutuuksista kollaaseiden muodossa:

Phister &Philina
Ihanan persoonallisia, pirtsakoita ja tyttömäisiä vaatteita, joissa suloisia ja kivoja yksityiskohtia.
Tämä mallisto hurmasi minut täysin ihanilla kuoseillaan ja hempeydellään, lisäksi vaatteet ovat kivan mallisia. Uskon, että  Phister & Philinan vaatteita tullaan meille vielä kesäksi hankkimaan.

Molokids
Tässä mallistossa ihastuin erityisesti ylärivin mekkoihin, Molokidsin kesäiset printit karkkiväreissä ovat aivan vastustamattomia! Omenankukka ja lintu -mekko oli ylivoimainen suosikkini ja se tullaankin kesällä näkemään tyttäreni päällä. Eläinkuoseista en ole aiemmin juurikaan tykännyt, mutta yllätyksekseni pandakuosi on jäänyt pyörimään mieleeni... yhdistettynä tähti -tai raita legginseihin kokonaisuudesta tulisi aika hauska!

Racoon
Racoonin mallistossa nähdään edelleen tähtiä ja sydämiä, mutta uusissa väreissä.
Omat suosikkini ovat arvatenkin sydäntakit hempeissä vaaleanpunaisen sävyissä.

Maxomorra
Ruotsalaisen Maxomorran retrohenkinen mallisto on taatusti lasten mieleen tänäkin keväänä!
Veikkanpa, että tämä on kevätmallistoista juuri se, johon lapset itse mieluiten pukeutuisivat.


Tykkäsittekö?
Omasta mielestäni kivoimmat vaatteet löytyvät tänä keväänä Molokidsiltä ja Phister & Philinalta.
Pienille pojille löytyi myös aika kivoja juttuja, vaikka tässä postauksessa keskityinkin tyttöjen uutuuksiin.

Täältä pääset kurkkaamaan koko valikoiman!


Meille kotiutui tänään kaksi supersöpöä mekkoa, joita piti heti päästä kokeilemaan!
Molokidsin Camellia Apple Bloom mekko
ja kuvassa näkyvä Moxomorran lyhythihainen Cats Singoalla.
Molemmat ovat ihania!


Lopuksi vinkkaan vielä, että Prinsessajutun lukijat saavat ilmaisen toimituksen
Lasten Taikamaassa 17.2 saakka!
Tämä onnistuu siten, että valitset ostoskorissa kohdan "ILMAINEN TOIMITUS" ja lisäät
 tunnussanan: PRINSESSAJUTTU "Tilausta ja toimitusta koskevat huomautukset" -laatikkoon.

Lisäksi Lasten Taikamaassa  kaikki kanta-asiakkaat saavat 17.2 asti -10% kaikista Phister&Philinan uutuuksista!
 (Alennus tulee automaattisesti, kun on rekisteröitynyt ja kirjautunut nettikauppaan).

 "Postaus on toteutettu yhteistyössä Lasten Taikamaan kanssa"

perjantai 7. helmikuuta 2014

Peittoprojekti...


...jonka aloitin puolisen vuotta sitten on edistynyt 
h i t a a s t i.
Aloitustilanne löytyy täältä ja lisää kuvia löytyy täältä.
Tässä pieni kurkistus siihen, miltä se näyttää nyt:


42 palaa on valmiina, osa on jo yhdistetty.
Kuten ISOILLA virkkausprojekteilla on tapana, niin välillä iskee kyllästyminen.
Silloin on parempi laittaa "työ hyllylle" ja jättää sinne vähäksi aikaa.
Sitten kun hetken päästä ottaa työn esille, niin taas on innostuskin palannut!
Tuttu tunne?
Tämäkin ehkä valmistuu joskus :)

lauantai 1. helmikuuta 2014

Helmikuun arvonta, Miraakkeli!



Tampereen keskustassa Aleksanterinkatu 28:ssa sijaitsee laadukkaisiin lastenvaatteisiin ja leluihin keskittynyt erikoismyymälä Miraakkeli, joka on ehdottomasti yksi Tampereen ihanimmista liikkeistä!
Liikkeessä on erityisen lämminhenkinen tunnelma ja palvelu,
tuotteet ovat selkeästi ja kauniisti esillä ja ne suorastaan kutsuvat hypistelemään!

"Olisinpa vielä lapsi, täältä haluaisin kaiken!"

Mutta onhan minulla ihana tytär, jolle voin ostaa kaikkea ihanaa liikkeestä :)
Lisäksi kummilasten, siskon tyttöjen ja muiden lähipiirin lapsukaisten lahjojen ostopaikkaa
ei enää tarvitse miettiä, se on tässä.

Miraakkelilla on myös nettikauppa, valikoimaan voit tutustua täältä (klik)

Poimin Miraakkelin nettikaupasta tähän muutaman jutun,
jotka haluan jakaa kanssanne.


Kukapa pikkutyttö ei haluaisi ylleen tällaisia ihanuuksia?

 Erikokoisia, värisiä ja kuosisia salkkuja.

Suloisia soitto/korurasioita

Kattava valikoima ihastuttavia perinteisiä leluja.

Ruskovillan tuotteita vauvoille, lapsille ja aikuisille.


Ja sitten itse arvontaan:

Arvonnan palkintona on 30 euron arvoinen lahjakortti Miraakkelin nettikauppaan!



Arvonnan säännöt:

Yhden arvan saat jättämällä kommentin tähän postaukseen 
tai Prinsessajuttu Fb-sivulle.
(Anonyymit osallistujat, muistakaa nimimerkki ja sähköpostiosoite!)
 

Toisen arvan saat jos linkität arvonnan blogiisi.
Linkitykseen voi käyttää yllä olevaa kuvaa.

Muistathan mainita monellako arvalla osallistut!

 
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 16.2 klo 24.00!
Onnea kaikille arvontaan!
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Miraakkelin nettikauppaan pääset tästä
Miraakkelin Facebook -sivuille pääset tästä
Prinsessajuttu Facebook -sivuille pääset tästä

"Arvonta on toteutettu yhteistyössä Miraakkelin kanssa ja 
kaikki kuvat on lainattu Miraakkelin sivuilta. "