perjantai 27. marraskuuta 2015

Pienen pienet pikkujoulut
















Piparintuoksua glögiä manteleita ja rusinoita naapureiden hymyjä
suklaata marmeladia lasten riemua herkkuja
iloisia ihmisiä lumimanteleita  
jouluvaloja leikkimieltä sormivärejä 
tonttulakkeja punaisia mekkoja
onnellinen mieli

Kuusi pientä tyttöä ja heidän äidit meillä eilen.
Päivän funktio oli järjestää pikkujoulut naapureillemme,
ihan vain pienimuotoisesti kokoontuen yhteen lasten kanssa askartelemaan ja herkuttelemaan. Pihapiirissämme on monta pientä ja ihanaa tyttöstä, aika samanikäisiä kuin oma prinsessani.
Tietysti heistä on tullut tyttärelleni tärkeitä ja rakkaita ystäviä ja heidän yhteisleikit ovatkin lähes jokapäiväisiä.  Monet synttäritkin on yhdessä vietetty. Siinä samalla me äiditkin olemme tutustuneet ja ystävystyneet.

Ensi vuosi tuo kuitenkin tullessaan muuton lapsuudenkodista ja tutusta pihapiiristä.
Ystävät kuitenkin onneksi säilyvät, vaikka sitten asutaankin eri paikassa.

Ootte ihania!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Tuuni & Loru arvonnan voittaja & alekoodi


( Kuva: Tuuni & Loru )

Aika julkistaa Tuuni & Loru arvonnan voittaja.
Random.org arpoi voittajaksi sinut, Siinatar! Onnea, laitan sinulle sähköpostia heti tältä istumalta!

Kiitos kaikille osallistuneille!

Ja tähän loppuun vielä hyviä uutisia Tuuni & Lorun Susannalta!
Verkkokaupasta saat nyt alennusta -10% ostosten loppusummasta koodilla "prinsessa".
Koodi on voimassa marraskuun loppuun.
Huomaathan myös, että pakkaus- ja postituskulut sisältyvät tuotteiden hintaan.

/ Yhteistyössä Tuuni & Loru /

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Vauvalahja



Eilen me saimme nähdä hänet ensimmäistä kertaa, pikkusiskoni pikkuruisen prinsessan!
Voi, kuinka kaunis ja pieni hän onkaan, aivan kuin nukke! Olisin voinut katsella ja nuuhkutella häntä loputtomiin...
Tuo pieni tulee saamaan niin paljon rakkautta osakseen, voi kuinka moni häntä jo rakastaakaan

/ Kortti: Ateljee Keltainen Talo /
"Oman lapsen, pienen tytön 
kannoit alla sydämen.  
Nyt on onni täydellinen,
 syliisi saat ottaa sen.
  Tunnet käden, pienen, hennon,
  tunnet posken pehmeän.
  Voisiko olla kauniimpaa
  kuin alku uuden elämän."



"Nyt täyttyy koti nutuista  ja somista pikku jutuista,
 sormet, pienet varpaatkin  peittyy hellin suukkosin."



Perjantaina löysin Suomen Kädentaidot messuilta vauvalle lahjan, 
suloisen tyynyliinan ja unilelun, jotka ovat Jaana Ulvilan käsialaa. 
Jujuliini valmistaa käsinmaalattuja tekstiilituotteita; tyynyliinoja, unileluja, sisustustyynyjä, pyyheliinoja ym. Voi että, miten suloisia!
Muutaman kuvan nappasin Jujuliinin osastolta:




Jujuliinin toimitus ja tilaustiedot löydät: Täältä.

Tänään lähden vielä messuille, sillä sen verran olen oppinut edellisistä vuosista, että yksi päivä ei riitä osastojen kiertelemiseen -niin paljon kaikkea ihanaa sieltä löytyy! Lisäksi teen suurimman osan joululahjaostoksista messuilta, koska haluan ehdottomasti kannattaa kotimaista käsityöyrittäjyyttä.

Lisää kuvia messujen tarjonnasta ja omista messutärpeistäni on tulossa myöhemmin, sillä joulukuulle olen kaavaillut blogini ensimmäistä joulukalenteria, jossa on luvassa mm.arvontoja, alekoodeja ja tietysti käsitöitä ja lisäksi ihania messuilta bongattuja käsityöyrityksiä. 

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Disney Animators nuken mekot






Pitkästä aikaa ompelupäivän tuotoksia; mekkoja Disney Animators nukelle.
Alkuviikosta postipate toi kankaita ja sain vietettyä yhden kokonaisen ompelupäivän. Muutaman mekon ompelin tilauksesta ja osan paketoin joululahjaksi, tyttären nukeille.
Ohje: ripaus tunnelmaa -blogista
Kankaat: Nellinuu

Facebookin puolella jo vinkkasin alkuviikosta, että Nellinuun ihanassa pienessä puodissa on parhaillaan loppuunmyynti, joten kannattaa olla nopea! Kaikki Tilda kankaat -20% ja puodin kaikki muut kankaat (Free Spirit, Gütermann, Hilco, Westfalenstoffe) ja ompelutarvikkeet, juhlatarvikkeet ja viirinauhat -40%


/ Yhteistyöpostaus, kankaat saatu /

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tuuni & Loru (sis.arvonnan)




Olin pitkään ihastellut Lorun lastenvaatemalliston vaatteita sekä Tuunin asusteita ja olikin ilo nähdä ja päästä hypistelemään niitä ihan livenä muutaman viikon takaisilla I love me -messuilla. Ihastuin entistäkin enemmän saatuani niihin tuntuman ja nähtyäni ne livenä! Arvostan vaatteissa ja käsitöissä kotimaisuutta ja kuten me kaikki varmasti tiedämme, virkkaus on intohimoni.

 Osassa Tuuni & Loru -malliston tuotteista käytetään kierrätettyjä, käsin virkattuja pitsejä. Vaatteita koristavat omat painokuosit. Tarkemmin kun tarkastelee kuvioita, huomaakin että niiden olevan virkkauskaavioita, joiden virkkuumerkkejä seuraten voit vaikka itse virkata samanlaisen pyöreän liinan, isoäidin neliön taikka reunapitsin!

"Tuuni & Loru on kahden suunnittelijan yhteinen ekotietoinen tuotemerkki. Tuija Lommin laukut ja asusteet kantoivat aiemmin nimeä Tuuni ja Susanna Toivasen lastenvaatemallisto kulki nimellä Loru. Ystävysten tiet ovat vuosien varrella virkkautuneet yhteen lukuisten yhteistyöprojektien ja myyntitapahtumien kautta. Molempien tuotteissa on ollut kaiken aikaa samanlainen "granny chic" -henki, käsin virkattuine pitseineen ja kierrätyskankaineen. Vaatteissa käytetään ekologisia materiaaleja; luomutrikoota, kierrätyskuidusta valmistettua trikoota tai teollisuuden ylijäämää."





Tyttärellä on yllään mukava trikoinen Pouta-mekko ja
Tuuni & Lorun omasta kuositrikoosta valmistetut Pouta legginsit.
Molemmat ovat ihania ja uskon, että ne tulevat kestämään käytössä pitkään.
Varsinkin Pouta-mekosta kerrotaan sen kestävän käytössä vähintään kaksi vuotta;
helman jäädessä lyhyeksi lapsen kasvun myötä, voi vaatetta käyttää housujen tai legginsien kanssa tunikan tapaan. (Psst. Pouta-mekko näyttäisi olevan parhaillaan alennuksessa.)


Virkatut kivet olen virkannut aiemmin, löydät postauksen niistä täältä.

 (Kollaasin kuvat: Tuuni & Loru-verkkokaupan sivustolta)

 Sitten tähän loppuun vielä kiva yllätys - eli arvonta!
Osallistuminen on helppoa - Käy kurkkaamassa Tuuni & Loru verkkokaupan valikoimasta suosikkituotteesi, se voi olla vaate, koru, laukku tai mikä tahansa kaupan valikoimasta ja kerro se kommentissasi.
Voit tuplata voittomahdollisuutesi osallistumalla arvontaan myös blogini Facebook-sivulla.
Palkintona arvotaan vapaavalintaisesti joko lasten Viima-hanskat
tai naisten Viima-hanskat.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 11.11.2015
Onnea arvontaan!
EDIT! Arvonta on päättynyt, kiitos osallistujille!

/ Yhteistyöpostaus /

maanantai 2. marraskuuta 2015

Jennin vauvakutsut


Rakas pikkusiskoni Jenni saa ihan pian esikoisensa, joten oli aika yllättää hänet vauvakutsuilla.
Jenni oli kyllä tietoinen vauvajuhlien päivämäärästä, mutta mitään muuta hän ei tiennyt.
Kaikkien vieraiden Tampereelle saavuttua kokoonnuttiin koko vauvajuhlaporukalla meillä, jossa juhlat siis pidettiin. Kutsujen teemaväri oli vaaleanpunainen, josta arvata saattaa, kumpaa sukupuolta masussa kasvavan vauvan sanotaan olevan.

Jennin vauvajuhlat olivat rennot ja tuleva äiti tuntui nauttivan; ei mitään liian jäykkää, vaan mukavaa ja hauskaa yhdessäoloa. Kivojen ohjelmien ja yhdessäolon lisäksi päivä sisälsi ihania herkkuja, vauvamasun valokuvausta, lahjoja ja hieman hemmotteluakin sopivassa suhteessa, kurkatkaas vaikka:














Vaippakakku sisälsi kaksi pakettia pikkuruisia vaippoja ja paljon vauvaperheeseen tarvittavia tarvikkeita kuten esimerkiksi tuttipulloja ja tutteja, virkatun tuttinauhan, ihonhoidon tuotteita ja pesuaineita, kosteuspyyhkeitä, unipupun ja helistimen.
Kaikki vaippakakussa olevat tuotteet (vaippoja ja tuttinauhaa lukuunottamatta) ovat kotimaisesta Ainu-lastentarvikesarjasta.


Kaikki osallistujat saivat mukaansa pienet "goodiebagit",
joihin olin sujauttanut Mavalan kynsilakat vaaleanpunaisen monessa eri nyanssissa sekä nimensä mukaan vauvajuhliinkin hyvin sopivat Baby Lips huulivoiteet.


Kiitos ihanalle pikkusiskolleni, kaikille kutsuvieraille ja iso kiitos yhteistyöstä:
Ainu, Bangerhead ja Maybelline!

Nyt sitten odotellaan pienen prinsessan syntymää!