Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. joulukuuta 2017

Lasten pikkujoulut ja paras joululahja lapselle








Viime viikonloppuna meille kokoontui tyttären ystäviä pikkujoulujen merkeissä.
Kutsuttuina oli naapuruston lapsia äitiensä kanssa. Nämä juhlat olivat hedelmäpainotteiset ja kaikki tarjottavat oli ajateltu siten, että ne ovat nopeasti esille laitettavissa.
Jouluna herkutellaan paljon, joten laitettiin tällä kertaa hieman terveellisempiä naposteluja tarjolle.
En voi tarpeeksi korostaa sitä, kuinka tärkeää on opettaa lapset syömään terveellisesti.

Toki kuitenkin juhlissa kuuluu kakku olla, ja tämä kakku olikin viidessä minuutissa tehty. 
Tarvittiin vain litra vaniljajäätelöä, päälle piparkakkuja, suklaakonvehteja ja kinuskikastiketta.

Kiwihedelmistä kasasimme joulukuusen tarjoiluvadille ja piparkakkujen päälle laitoimme täytteeksi tuorejuustoa, persimonhedelmää, reilun kaupan hunajaa ja murskattua cashewpähkinää.
Banaanit kuorrutimme suklaalla.
Kaikille maistui hyvin myös kevyesti kuivatut hedelmät, joita saa kätevissä annospakkauksissa Ruohonjuuresta. Maistilla meillä oli mangoa, ananasta ja banaania. Yhteisymmärryksessä kaikkien suosikiksi nousi kuivattu mango. Vahvat suositukset, kannattaa maistaa!


Joululahjaksi rakkautta lapselle
"Anna läsnäoloasi enemmän kuin lahjojasi. Naurakaa, tanssikaa ja laulakaa yhdessä. 
Kuuntele sydämelläsi. Ymmärrä. Salli hänen rakastaa itseään. Kunnioita hänen kieltojaan. Pyydä anteeksi. Kosketa hellästi. Rakentakaa linnoja huovista. Ole avoin. 

Tehkää yhdessä lumilyhtyjä. Rohkaise. Vältä vertailua. Usko mahdollisuuksiin. Lue ääneen kirjoja. Opeta tunteita. Luo hiljaisuuden piiri. Kerro unelmistasi. Kävelkää lumisateessa. Tunnusta omat virheesi. Suojele häntä. Vaali hänen viattomuuttaan. Kikattakaa. Puhu ystävällisesti. Ole hänestä ylpeä. Vastaa hänen kysymyksiinsä.

Kumarru alas puhuessasi hänelle. Hymyile, vaikka olisitkin uupunut. Pidä kaikesta mitä hän tekee. Kunnioita hänen erilaisuuksiaan. Arvosta häntä. Muista, ettei hän ole ollut vielä pitkään maan päällä."

Positiivarit / Huoneentaulu

/ Pähkinät, mantelit ja kuivatut hedelmät saatu Ruohonjuuresta /

perjantai 27. marraskuuta 2015

Pienen pienet pikkujoulut
















Piparintuoksua glögiä manteleita ja rusinoita naapureiden hymyjä
suklaata marmeladia lasten riemua herkkuja
iloisia ihmisiä lumimanteleita  
jouluvaloja leikkimieltä sormivärejä 
tonttulakkeja punaisia mekkoja
onnellinen mieli

Kuusi pientä tyttöä ja heidän äidit meillä eilen.
Päivän funktio oli järjestää pikkujoulut naapureillemme,
ihan vain pienimuotoisesti kokoontuen yhteen lasten kanssa askartelemaan ja herkuttelemaan. Pihapiirissämme on monta pientä ja ihanaa tyttöstä, aika samanikäisiä kuin oma prinsessani.
Tietysti heistä on tullut tyttärelleni tärkeitä ja rakkaita ystäviä ja heidän yhteisleikit ovatkin lähes jokapäiväisiä.  Monet synttäritkin on yhdessä vietetty. Siinä samalla me äiditkin olemme tutustuneet ja ystävystyneet.

Ensi vuosi tuo kuitenkin tullessaan muuton lapsuudenkodista ja tutusta pihapiiristä.
Ystävät kuitenkin onneksi säilyvät, vaikka sitten asutaankin eri paikassa.

Ootte ihania!