maanantai 29. tammikuuta 2018

Saumuri vuokralla (vuokraa se mitä tarvitset vain harvoin)





Muutama metri trikookankaita, ompelukone ja ompelupäivä. Mutta entä jos ei omista saumuria ja siltikin tekisi mieli ommella vaatteita joustavista materiaaleista?

Ei huolta. Saumurin voi vuokrata.

On turha ostaa kotiin tavaraa, jota tarvitsee vain harvoin, jos sen voi vuokrata.
Olen usein miettinyt saumurin ostamista ja joka kerta tullut samaan lopputulokseen.
Koska käytän saumuria vain kerran vuodessa, ei sen ostaminen olisi millään tavalla järkevää. Jos pystyn muutaman päivän tai viikon aikana tehdä koko vuoden ompelut kerralla, niin mielummin vuokraan saumurin, kuin että ostaisin sen kotiini pölyä keräämään 51 viikoksi.
Minä säästän rahassa, kotona säästyy tilaa, saumuri jatkaa kulkuaan kodista kotiin ja pysyy siten toimeliaana. Sitä paitsi minusta tuntuu hyvältä kun voin osaltani vähentää tavaran määrää maailmassa ja luontokin kiittää.

Perinteisesti ihmiset vuokraavat hotellihuoneita, autoja tai vaikkapa astioita juhliin.
Mutta oikeasti mitä vain on vuokrattavissa.
Suosittelen tutustumaan palveluun.

/ Yhteistyöpostaus /


tiistai 23. tammikuuta 2018

Kauneimmat ystävänpäiväkortit, arvonta!


/ Yhteistyössä Anna-Mari West Photography /




"Tuli mitä tuli,
meni miten meni - 
ystävän kanssa se jaetaan!"

"Kun ystävä on kerran koskettanut sydäntä 
se jälki pysyy siellä aina"

"Tässä ystävyydessä... 
jaetaan sanat, ne vaikeimmatkin
avataan salaisuudet, ne herkullisimmatkin
hymyillään korviin asti, niin että sielu tanssii!"
 (Tekstit Anna-Mari Westin korteista)

Käsi ylös jos olet samaa mieltä: Aito postiluukusta tipahtava tai henkilökohtaisesti annettu ystävänpäiväkortti voittaa mennen tullen tekstiviestit ja Facebook onnittelut.
 Vaikka elämmekin digiaikaa, ei silti unohdeta korttien voimaa ja tätä kaunista elettä, jookos!
Korttiin kirjoitettu viesti on aina kivempi kuin sähköinen onnitteluviesti ja se saa taatusti hymyn huulille!

Ystävänpäivää vietetään jälleen 14.2.2018.
Sen kunniaksi yksi teistä voittaa yhteensä 18 kpl ystävänpäiväkortteja ja Anna-Mari Westin kevään uutuuskortteja. Jätä kommenttisi tähän postaukseen tai Prinsessajuttu Facebook-sivulle
28.1.2018 mennessä ja olet mukana arvonnassa.
Korttiarvonta on toteutettu yhteistyössä Anna-Mari Westin kanssa.

Onnea arvontaan!

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Villasukat x 5, piristystä perussukkiin


/ Kaupallinen yhteistyö, Lankamaailma /



Nyt kun pakkasherra on saapunut tänne Tampereellekin, niin villasukat ovat kovassa käytössä.
Vuoden vaihteen molemmin puolin neuloin ison kasan villasukkia, 
-perusohjeella, lempiväreillä ja lämpimin ajatuksin. Yhdet tein itselleni ja loput lahjoiksi.
Lisätwistiä perussukkiin toi virkattu pitsireunus. Tällä samalla kombolla olen aiemminkin tehnyt sukkia, ja koska malli on helppo ja kaunis, niin miksipä sitä muuttamaan.



Virkattu pitsireunus: *2 pylvästä, 1 ketjusilmukka, 2 pylvästä* 
Toista * - *.
Pylväät virkkasin 2o, 2n -joustinneuleen oikeiden silmukoiden päälle.


Nämä hempeän sävyiset ja unelman pehmoiset sukat ovat vilukissan eli minun tämänhetkiset lempisukat. Lanka: Viking Garn, Alpaca Storm
 Materiaali: 40% alpakka, 40% merinovilla, 20% nailon


Valkoiset, harmaat ja pinkit sukat on neulottu Lankamaailman uusista sukkalangoista,
 Oona ja Oiva.
Molemmat langat ovat konepestäviä ja kestävät hyvin kulutusta. 
Paksuudeltaan Oiva vastaa Janne -lankaa ja Oona Maija -lankaa.








Seuraathan tiliäni jo Instagramissa
Parhaimmat käsityöideat, vinkit, arvonnat sekä parhaaat kosmetiikkatuotteet.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Iloisen väriset raitasukat





E V E R Y
C H I L D
IS AN 
A R T I S T
-Picasso-

Tytär sai itse valita sukkalangan, josta neuloin hänelle ja hänen nukelleen iloisen väriset villasukat.


Langan koostumus on sama kuin yksivärisessä Novita 7 Veljestä -langassa; 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Yksi kerä (150g) riittää hyvin myös aikuisten villasukkiin.
 
/ Mainoslinkki, Novita /