tiistai 25. helmikuuta 2014

Taikalinnan satumaisia vaatteita, arvonta ja alekoodi!



Postaus on toteutettu yhteistyössä Taikalinnan kanssa.

"Anna lapselle leikin lahja, jolla leijua lapsuus"

PikkuPupu-hattu, Pupumekko ja laukku: Taikalinna

Meidän kotona hääräilee, leikkii, laulaa ja tanssii tämmöinen suloinen pikku pupu,
sillä on pieni häntäkin!



Taikalinna.com on kotimainen verkkokauppa, jonka valikoimassa on suomalaisen design-yrityksen Tinttu.comin hauskoja ja uniikkeja vaatteita, hassuja hattuja, asusteita ja lastenhuoneen satumaisia sisustustuotteita. Ainutlaatuiset tuottet perustuvat Satutaiteilija Petronellan luomaan mielikuvitusmaailmaan ja sen satuhahmoihin.

Valitsin Taikalinnan verkkokaupasta joitakin ihanuuksia ja tein niistä kollaaseja.
Katsokaa ja ihastukaa! :)





"Kuin satukirja seinällä, ikkuna mielikuvitusmaailmaan, paikkaan missä muistaa millaista oli,
kun kaikki oli mahdollista. Lapsuus
♥"


 Olen ihaillut näitä ihastuttavia, satumaisia vaatteita jo ennen lapseni syntymää ja jo silloin oli aivan selvää että näitä ihanuuksia tulen lapselleni hankkimaan! Tuotteiden sadunomaisuus ja leikkisyys saavat välittömästi hymyn huulilleni ja voiko suloisempaa näkyä enää ollakaan,
kuin pikkuinen lapsi lempileikeissään suloisissa vaatteissaan!

Yhteistyön merkeissä meille lähetettiin Taikalinnasta ihana paketti, joka sisälsi satumaisia vaatteita ja hattuja, ja lisäksi satumaista sisustustaidetta julisteiden, korttien ja seinätarrojen muodossa!
Vaatteet ovat erittäin laadukkaan oloisia ja materiaalivalinnat ihania. Sisustusjuliste ja seinätarrat on laitettu jo tyttären huonetta koristamaan, ja tytär on niistä kovin innoissaan (ja tietty äitikin)!
Ja kun me saamme jotain näin ihanaa, niin tottakai luvassa on jotain teillekin:)

Ensinnäkin minulla on ilo kertoa että kaikki te blogini lukijat saatte tehdä tilauksia Taikalinnan verkkokaupasta 15% alennuksella 31.5. 2014 saakka!
Tämä tapahtuu siten että syötät kampanjakoodin: PRINSESSAJUTTU
ostoskorissa olevaan aktivoi lahjakortti tai kampanja -laatikkoon,
ja muistat aktivoida koodin :)

Lopuksi tulee vielä  huippuosuus, eli Taikalinna-arvonta!
Saan arpoa yhden 50 euron lahjakortin Prinsessajuttu -blogin lukijoiden kesken 
Taikalinnan verkkokauppaan!

Arvonnan säännöt ovat seuraavanlaiset:

Arvontaan osallistut kertomalla kommenttiboksissa suosikkituotteesi Taikalinnan valikoimasta.
Käy ensin kurkkaamassa valikoima TÄÄLTÄ (klik)
Yhden arvan saat jättämällä kommentin ja olemalla blogini lukija.
Kaksi arpaa saat, jos linkität arvonnan omaan blogiisi (voit käyttää linkitykseen alla olevaa kuvaa).
Muistathan myös mainita monellako arvalla osallistut :)



Tsemppiä kaikille arvontaan, joka alkaa nyt ja päättyy 11.3 klo 22.00 !

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

P.s Taikalinnan Facebook -sivuille pääset tästä (klik)


82 kommenttia:

  1. Mukaan arvontaan! Kyllä se tuo pikku-pupu hattu olisi ihana <3

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla osallistun. Tämä juliste on ihana: http://www.taikalinna.com/kettu_-_taidejuliste_kopio_100184

    VastaaPoista
  3. Pegasos -tunika " Golden hair" on kyllä kiva, samoin hassut hatut, ja ja julisteet. Eli mielettömästi kivaa kaupassa. Yhdellä arvalla mukana... kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Pupumekko on ihana. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  5. Mukaan ihanaan arpaan yhdellä arvalla :)
    Suosikkini ja suuri ihastukseni on kukkaishuppari omenankukka,joka sopisi loistavalle pienelle Kukkaselleni <3

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukaan. suosikiksi valikoitui tämä:http://prinsessajuttu.blogspot.fi/2014/02/taikalinnan-satumaisia-vaatteita-ja.html

    VastaaPoista
  7. 1 Arvalla mukana. Monta kivaa, mutta suloisin on ehkä pupupipo. Merja

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta! :) Hiirihaalarin varmaankin lahjakortilla ostaisin jos arpaonni suosisi :)
    yhdellä arvalla osallistun!

    VastaaPoista
  9. EhDottomasti pupumekko ja yhdellä arvalla mukana.
    -päivi-

    VastaaPoista
  10. Ehdoton suosikki on tuo vihreä Monsteri -hattu joka jo minulta löytyyki, tosin tänä talvena on käyttö jääny vähiin kun ei pakkasia kunnolla ollu.

    Yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  11. mukana yhdellä arvalla! Pupumekko on aivan ihana: http://www.taikalinna.com/pupumekko

    VastaaPoista
  12. Mukaan yhdellä arvalla. Dinohatut on kovasti minun mieleen :)

    VastaaPoista
  13. Kettuviitta iski heti! Kahdella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  14. Piksu Lohis-hattu on suosikki :) yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukana ja Viola Keijun Unelmakengät on kyllä jotain niin mielikuvituksekasta ja niin ihanaa. hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  16. Mielettömän suloinen PikkuPupu-hattu on minunkin ehdoton suosikkini
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Vaikea valita suosikki, kun talossa on sekä prinsessapeikkoja että peikkolohikäärmeitä :) Joten annoin hereillä olevan poikani valita, eli kaikki lohikäärmejutut, mutta erityisesti Lohikäärme- paita "Dragon Sisu and Mucho man bug" :) Huippukivoja on myös mekot ja hatut :) Eli aika paljon mukavaa löytyisi. Kiva arvonta! Yhdellä siis mukana!

    VastaaPoista
  18. PikkuPupu -hattu :)
    Yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvala mukana.
    Tuo pupumekko ois ihana mikä on tyttärelläsi päällä mut en löytänyt sitä enää verkkokaupasta.
    Mut onneksi tuolta löytyy muita aivan ihania tuotteita esim. pupu olopolot ois tosi kivat :)

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla mukana ja pupuhattu ois ihana. Tilasin tytölle murulakin ja jäi vähän harmittamaan, kun en valinnutkaan tuota pupulakkia.

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa. Lohikäärmehaalari on kiva. riitta.raitanen(at)sakyla.fi

    VastaaPoista
  22. Heikunkeikun-mekko (lumimansikka) on suosikkini nopeasti katsoen. Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  23. Monsteri -sarjan myssyt ovat suosikkejani. Kolmella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  24. Minun mieleeni on Hilda hiirulaismekko. Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  25. Ihan ehdoton suosikki on PikkuPupu-hattu <3
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla kilpaan mukaan.

    Mun ehdoton lemppari on nuo Sisu Lohikäärmeen seikkailukengät. Noita oon ihastellu monesti.. tuollaset ku sais meiän pikkujäppiselle. :) Muutenkin lohikäärme-aiheiset jutut tuolla on ihania!

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukana. Ampppis-hattu olisi tosi hauska.

    VastaaPoista
  28. Ihania tuotteita! Suosikkini oli Pikku-Neidin puputakki ja Elämäni rakkaus taidejuliste.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  29. Yhdella mukana.Tykkasin noista julisteista ja tarroista poikani huoneeseen...

    VastaaPoista
  30. PikkuPupun hattu on aivan ihana! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  31. Yhdellä mukana ja lempparituote tämä hattu: http://www.taikalinna.com/monsteri_-hattu_lila
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukana. Lempparituote on haalari: http://www.taikalinna.com/hiirihaalari_harmaa
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Yhdellä mukana. Muru-hattu on ihana...

    VastaaPoista
  34. Kahdella mukana...
    lemppareita on melkein kaikki,kengät ja julisteet on ihania,kettu-viitta tai sydänkäpynen huppari vaatteista ihanimmat:)

    VastaaPoista
  35. Kahdella mukaan arvontaan! Monia kivoja juttujahan tuolta löytyi, mutta esim. tämä http://www.taikalinna.com/lohikaarme-huppari_tummanoliivi-vihrea_ voisi olla yksi suosikeistani! :)
    lumivalkeaa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. yhdellä arvalla mukana ja suosikkeja on monta, kukkainen hattu, muru-hattu, pikkupupuhattu, nöpökisuhattu, piksuhishis hattu,

    VastaaPoista
  37. Yhdellä mukaan :) Mun suosikki on pellavainen puputunika aikuisille hupulla

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Hyvänen aika, voiko olla mitään näin ihanaa! Ehdoton valintani on tuo pörröinen hattu, jossa jänöjussin pitkät korvat. Pakko osallistua arvontaan, kyllä palkinnon voi aina lahjoittaa jollekin, vaikken vielä tiedä kelle. Kumpa minusta tulisi isoäiti seuraavan kymmenen vuoden sisällä, kun jaksaisin vielä leikkiä...

    VastaaPoista
  39. Yksi arpa. :) http://www.taikalinna.com/peikkohaalari Tästä oon haaveillut jo jokusen aikaa. Meiltä löytyy samaisen sarjan hattu jo entuudessaan ja olisi upeaa saada haalarikin kaveriksi! :)

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana ja suosikkini on Kauneusuni-juliste :)

    VastaaPoista
  41. Minun suosikkeja ovat lohikäärmehatut ja taidejulisteet. Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  42. Hei. Sinulla on ihana blogi josta olen saanut paljon inspiraatioita. Osallistun arvontaan ja suosikkini valikoimasta on pupuhaalari(pilkkupupu). t. annikakolehmainen8@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mekot ovat suosikkejani, mukaan yhdellä:-) -Satu-
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukaan!
    http://www.taikalinna.com/pikkupupu
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla mukana! Suosikkejani ovat nuo pupuhatut sekä muut metsäneläinhatut :)

    VastaaPoista
  46. Osallistun yhdellä arvalla.
    Suosikkini on PikkuOtso-hattu.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  47. Useampikin ihana mekko!
    1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Niin paljon kaikkia ihanuuksia! ♥ Tämä on ihana kaikinpuolin:
    http://www.taikalinna.com/princessa-haalari_ihana_pinkki

    jelena.nieminen@hotmail.com
    Yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  49. - http://www.taikalinna.com/pikkuneidin_pupu-takki
    - Yksi arpa
    - jessina.nieminen@hotmail.com
    - Jessina

    VastaaPoista
  50. Mahtavia tuotteita...ei pysty valitsemaan suosikkia??Ehkä nuo herkullisen hassut hatut!

    VastaaPoista
  51. En tiennytkään, että tuommoisia ihanuuksia löytyy pikkuisille taaperoille ja vähän isommillekkin. Upeita tuotteita, nyt mummun täytyy tilata pikkupojalle jotain kivaa hetimiten =)
    yhdellä arvalla mukana. mervi.holappa@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Yhdellä mukana ja Kinuskipupun Nöpö-hattu on ehdottomasti suosikki!

    VastaaPoista
  53. Yksi arpa. Lemppari lohikäärmehuppari tummanoliivi-vihreä. teekoo81(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Pikkuneidin pupu takki kyllä valloitti sydämen !!! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  55. hei
    yhdellä arvalla mukaan. suosikkini taikalinnan verkkokaupaussa on Lohikäärme touhuhaalari (kirkas vihreä-kirpeä omppu).
    -Maruna-
    hanna-mari.h(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  56. Mummo haluaisi ostaa lapsenlapselle ihania vaatteita! Yhdellä arvalla mukana. kingabox@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Valintani osuisi pupumekkoon:) yhdellä arvalla mukana..

    VastaaPoista
  58. Yhdellä arvalla mukana. Leppishattu sopisi hyvin kevääksi. Muru-hattu taas ensi talveksi. :)

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana. Julisteet ja isompien tyttöjen vaatteet on mun suosikkeja. -Tuisku

    VastaaPoista
  60. Suosikkini on tämä ihanainen♥: http://www.taikalinna.com/muru-hattu_cacao
    linnuton.puu@hotmail.com
    Yksi arpa

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukaan. Suloinen pikku pupu lakki olisi tyttärelleni todella mieluisa!!! :)

    VastaaPoista
  62. Lohikäärmepipo ja -huppari ovat suosikkeja :)
    Mukana 1 arvalla. MaritaK

    VastaaPoista
  63. Ihania vaatteita tuolla olikin, mutta omaksi suosikiks nousi peikkomekko. Yhdellä arvalla siis mukana.

    VastaaPoista
  64. Mun lemppareita ovat pupu- ja pikkuaasihatut ja peikkomekotkin ovat aika ihania... Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  65. Ihania vaatteita! Suosikiksi nousi Hiirulainen takki :) Yhdellä arvalla mukana SP

    VastaaPoista
  66. Lukijan yhdellä arvalla mukaan. Suosikki (yksi monista): http://www.taikalinna.com/lohikaarme_touhuhaalari_kirkas_vihrea-kirpea_omppu

    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Huuhaalohis turkoosi/kirpeä omppu IHANA piponen!!
    Osallistuu ykkösellä=)
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  68. Yhdellä mukana.Pikkuneidin pupuhaalari olisi haaveissa:)

    VastaaPoista
  69. Yhdellä arvalla mukana. Tällä hetkellä miellytti eniten taidejulisteet mm Onnellinen ja Rakkaudella.

    VastaaPoista
  70. Pikkupupu-hattu on ihanin, yhdellä arvalla mukana. Nimim. Juolukka.

    VastaaPoista
  71. Tintut on ihania, osallistun arvontaan! T.Tiinuskaf

    VastaaPoista
  72. Yhdellä arvalla mukana =) Suosikki on Kukkainen-hattu (oranssikukka).
    suvim.miettinen@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Jee, ehdin vielä osallistua :) suosikki on tuollainen lohikäärme pipo :) Jos olisi pieni tyttö niin pupu olisi kyllä ehdoton <3 Yhdellä mukaan kun näin myöhään tämän huomasin :)

    VastaaPoista
  74. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Viola Keijun Unelmakengät ovat ihanat!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  75. Yksi arpa, musta peikkomekko on minusta hieno.

    VastaaPoista
  76. Ihana arvonta ja onneksi muistuttelit, niin ehdin vielä mukaan :) Vaikea valita suosikkia, mutta alun perin olen tutustunut näihin tuotteisiin ihanat "karvakorvahatut" netistä löydettyäni! Monsterit ja Rääpäleet näyttävät ehkä tällä hetkellä hauskimmilta :)

    VastaaPoista
  77. mukana arvonnassa joo todella vaikea valita mikä ihanin ku oli niin moni ihana seois kans ihana hilda hiirulaismekko

    VastaaPoista
  78. paljon kaikkea ihanaa, mut jos yks pitää valita niin pupulakki ☆
    laura--88@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Pupumekko on oma suosikki ja varmasti olisi pienen tyttönikin mieleen!:) yhdellä arvalla mukana! -Aimma

    VastaaPoista