perjantai 2. syyskuuta 2016

Virkattuja avainkaulanauhoja ja uutuuskirjavinkkejä





Virkattuja avainkaulanuhoja olen tehnyt myyntiin ja lahjaksi jo aiemminkin, ja onhan näitä blogissa jo nähtykin. Virkkasin pitkin kesää aina silloin tällöin avainnauhoja ja tein uusia värikokeiluja, pinkki ja koralli ovat keränneet tykkäyksiä nyt eniten. 

Uusimmat avainkaulanauhat virkkasin Essentials Cotton -langasta, joka on tähänastisista kokeiluistani paras tähän tarkoitukseen. Tarvikkeet olen tilannut Nappikauppa Punahilkasta, kuten ennenkin.
Tähtiriipukset olen ostanut messuilta.

Tiesitkö, että syksyn puhutuimpia uutuuskirjoja voi varata ennakkoon, Adlibriksestä.
Ennakkotilauksen tehtyä, pääsee lukemaan uutuuskirjoja ensimmäisten joukossa.
Nämä kaksi ovat omalla himotuslistallani:

Isin ja tyttöjen lettikirja -Bileet!
Tämä kirja on jatkoa Matti Airolan ihanalle lettikirjalle, josta kirjoitin blogijutun viime vuonna.
Tässä kirjassa loihditaan 20 uutta lettiä ja kampausta, mm. lohikäärmeletti, prinsessan kruunu, kissan ja hiiren korvat. 

Olgan joulu
Lasten vilskettä, tunnelmallisia hetkiä ja perinteitä - hyvää ruokaa ja herkkuja.

Tähän loppuun vielä pieni viikonloppuarvonta:
Mikä on lempivärisi tämän postauksen avainkaulanauhoista?
Jätä vastauksesi sunnuntai-iltaan 4.9 mennessä, niin olet mukana arvonnassa.
Voit osallistua arvontaan myös Prinsessajutun Facebook-sivustolla.
Arvon kaksi voittajaa.

Ihanaa viikonloppua! Muistakaa levätä ja tehdä sitä mitä rakastatte!

25 kommenttia:

  1. Valkoinen on ihanan raikas tähän alkavaan syksyyn. Sinulla on ihanan inspiroiva blogi! 😃 T. Niina H.

    VastaaPoista
  2. Pinkki on meidän ekaluokkalaisen lempiväri, joten vastaan sen. :)

    VastaaPoista
  3. Harmaa olisi valintani; kaikki värit tosin todella kauniita. Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  4. Ihania avainkaulanauhoja! Pinkki on minun suosikkini :)
    T. Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Emppu! Voitit arvonnassa! Laitatko s-postina minulle osoitteesi, niin saan palkinnon lähetettyä :)
      prinsessajuttu@gmail.com

      Poista
  5. Kaikki kauniita ja somia, mutta itselle mieluisin väri räväkän harmaa :) mieluusti mukana arvonnassa ~Johanna83

    VastaaPoista
  6. Valkoinen olis kaunein kun käytän paljon mustia vaatteita.

    VastaaPoista
  7. Mulla on tosi vaikea valita mustan ja pinkin väliltä, en osaa päättää :D

    VastaaPoista
  8. Pinkin valitsen jos arpaonni suosii. Ihania avainketjuja.
    T. SaraKe

    VastaaPoista
  9. Ihania avainnauhoja. pinkki olis minun valinta. :) saija_o@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kaikki on kyllä ihananvärisiä mut harmaa ois mun juttu eniten. :) täällä mennee vkl omakotitalon sisältöä pakatessa, ni välillä energia ruiskeeksi tulin pistäytyy tässä ihanassa blogissa :) t. Henna

    VastaaPoista
  11. Koralli. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  12. Oi ihania! Pinkki on minun suosikkini! :)
    -Minnie

    VastaaPoista
  13. Kivoja! Ja pinkki ois suosikki :)

    VastaaPoista
  14. Pinkki on söpö. :) iidamalinen@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kauniita kaikki, mutta harmaata syksyä piristämään olisi tuo korallinvärinen ihana. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Airiina
    Musta on valintani, olen syysihminen ja sävyt on silloin musta ja harmaa yleensä, hyvää syyspäivää kaikille.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  17. Kaikki on niin kauniita, mutta minun valinta on valkoinen... ☺ SN

    VastaaPoista
  18. Kaikki kauniita, mutta pinkki on mun juttuni. paupau3110@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Harmaasta tykkään :)
    johanna . ahopelto miukumaukugmail .com

    VastaaPoista
  20. Musta on ihana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Pinkki :)
    ellimalinen3@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Koralli frannie@live.fi

    VastaaPoista
  23. Tosi ihania kaikki! Koralli on upea, mutta valitsen suosikikseni mustan koska...musta. :)

    Laura W.

    VastaaPoista