perjantai 13. huhtikuuta 2018

Juhlapuutarha


Tänään olen käyttänyt lähes kaiken ylimääräisen vapaa-aikani rentoutuen ja selaillen kauniita kirjoja, kuten esimerkiksi tämän postauksen Juhlapuutarha-kirjaa.

Tiedättehän, välillä tulee niitä hetkiä, jolloin tekee mieli olla vain omissa oloissa. Siten saan tilaa luovuudelle, uusille ideoille ja ajatuksille, sillä hengähdystauot ja hiljaisuudessa oleminen ovat erityisen tärkeitä oman luovuuteni ylläpitämiselle.


"Juhlapuutarhasta löydät selkeät ohjeet juhlakukkien kasvatukseen ja kukinta-aikatauluihin. Kekseliäät koristeet, kauniit kukkakimput ja lämmöllä tehdyt lahjat syntyvät helposti puutarhan ja luonnon antimista. Kesäjuhlien maistuvimmat herkut valmistetaan oman keittiönpuutarhan sadosta. Kirja tarjoaa liki 40 mutkatonta ja houkuttelevaa reseptiä. Ruokaohjeissa korostuvat aidot maut ja juhlatarjottavat ovat helppotekoisia valmistaa."
(Lähde: Juhlapuutarha) 

Juhlapuutarha on mielestäni ihastuttava, visuaalisesti näyttävä ja inspiraation herättävä kirja.
 Asteikolla 1-10 annan kirjalle täydet pisteet kirjan kauneuden ja monipuolisuuden vuoksi.

Kirjailijat: Kati Jukarainen ja Maria Kesänen.
Kirjassa on runsaasti sivuja: 255.

Kuvia kirjan sivuilta:





/ Kirja saatu arvosteltavaksi /

6 kommenttia:

  1. Kirja näyttää ihanalta ja kauniit kuvat. Täytyykin katsoa jospa löytäisin kirjan käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ihana, suosittelen etsimään sen käsiisi :)

      Poista
  2. Mä rakastan myös kauniiden kirjojen selailua, varsinkin jos sen saa tehdä ihan rauhassa teekupponen kädessä<3
    Laitoin omasta blogista linkin sun blogiin, kun tein parit virkkailut sun ihanilla ohjeilla, toivottavasti sopii?!

    VastaaPoista
  3. Minäkin tilasin tämän kirjan itselleni. Mukava oli istahtaa sohvalle ja fiilistellä kirjan kuvien ja tekstien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasta saa tosi paljon inspistä ja ideoita <3

      Poista