sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Valokuvausta Tampereella









Kesäisiä kuvamuistoja.
Kun näitä kuvia katsoo, oma aistimaailma palaa noihin kesäisiin hetkiin.
Yhtäkkiä kuulen linnunlaulun, tunnen auringon lämmön iholla, muistan miten tuuli heilutti hiuksia, ja kuulen lasten hersyvän naurun.

Mun siskoni, valokuuvaaja Jenni Joensuu, otti kesällä tyttärestä ja hänen ystävästään kaverikuvia ja samalla molemmista tytöistä myös yksittäiskuvat. 

Jenni on visuaalinen ja monella saralla erittäin luova ihminen, aistiolento, jonka intohimoina on valokuvaus ja kirjoittaminen. Jennin sanoja lainaten: "Ihan hurjaa miettiä, mikä määrä jengiä tällä pallolla tallustelee ja jokaisella on mahdollisuus tehdä jotain ihan sillee vähän eri tavalla kun toisen. Vaikka meillä olisi sama intohimo ja sama tyyli, ei koskaan samanlaista mieltä ja aisteja".

Siinäpä se. Jennillä on kyky aistia ja nähdä hetkissä se oleellinen, juuri hänen tavallaan ja ikuistaa se. 
Jenni kuvaa vauvoja, lapsia ja perheitä Pirkanmaan alueella, asiakkaan kotona tai miljöössä. Uutena juttuna on tulossa mm. Henkilökuvaus ja Boudoir, ihan lähiaikoina. En malta odottaa, varmasti upeita kuvia tulossa!

Jenni itse kertoo tyylistään näin:
"Mun kuvaustyyli on aikaa kestävä, minimalistinen ja raikas. Fiilistelen mustavalkokuvien tunnelmaa ja herkkyyttä ihan älyttömästi, mutta luonnon tarjoamat maanläheiset värit tulee kovana kakkosena. Tiiättekö kun joihinkin kuviin vaan on jätettävä värit ja toisissa toimii paremmin mustavalko! Vuodenkierto ja luonto kuvaushetkellä saa näkyä kuvissa, sisällä kuvatessa valon kautta. Luonnonvalolla kuvaaminen on just sopivan haastavaa ja tarpeeks yllätyksellistä mulle."

Jennin voi ottaa seurantaan Facebookissa ja/tai
Instagramissa @valokuvaajajennijoensuu
josta löydät mm infopaketit, portfolion ja hinnaston.


2 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia ja söpöt pikkutytöt.
    Kesää ja valoa kaipasin viimeks eilen, kun isännän kans oltiin iltalenkillä ja pimeässä tallusteltiin. Onneks joillakin oli todella kauniita pihavaloasetelmia.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Näinhän se on, ehkäpä me arktisen alueen tallustajat ymmärrämme valon merkityksen muita paremmin.

      Nyt vain koitetaan nauttia jouluvaloista,kynttilän valon tunnelmasta ja saunan lämmöstä ja odotellaan lumen tuloa ja auringon säteiden pilkahduksia♥

      Poista