Tässä uusimpia virkkauksiani tyttärelleni ja omat näkemykseni Frozenaiheisista käsitöistä.
Strassit kuuluvat ilman muuta Frozen Elsalle, olenhan nähnyt hänet livenäkin tyttäreni 4-vuotissyntymäpäivillä, -kurkkaa synttäripostaus täältä.
(Elsalla oli hiuksissaan strasseja ja aivan täydelliset strassikengät)
Lankavalintani: Essentials Cotton
Strassit, papukaijalukot, turvalukot, pinnit ja hiuslenkit: Nappikauppa Punahilkasta
Nyt on se aika vuodesta, kun puikkojen kilisyttelystä valmistuu villasukkia omaan ja perheen tarpeisiin. Tyttären varpaiden lisäksi huolehdin myös siitä, että omat varpaani pysyvät lämpiminä. Tietysti myös mies saa uudet villasukat ja muutama muukin rakas ja tärkeä. Itse tehdyt villasukat voittaa kaikki kaupan sukat, niissä on mukana paljon tunnetta ja lämpimiä ajatuksia! ♡
Viime viikonloppuna me vietimme tyttären kanssa ihanan, kiireettömän ja rauhallisen lauantain ihan kaksistaan. Aamulla nukuttiin niin pitkään kun haluttiin, sai vaan olla ja hitaasti venytellä itsemme hereille. Sitten vähän kutiteltiin, halailtiin ja taas kutiteltiin toisiamme. Aurinko ja kaikki muutkin elementit olivat kohdillaan, ihana päivä tulossa!
Kun pääsin mukaan
Indiedaysin, Blogiringin ja Vaasanin yhteistyökampanjaan, suunnittelin
toteuttavani kiireettömän ja kahdenkeskeisen brunssin tyttärelleni ja minulle.
Sellaisen, jossa ei tunnettaisi kiirettä ollenkaan.
Miten arvokasta onkaan viettää kiireettömiä päiviä yhdessä lapsen
kanssa. Nauttia hetkistä, niistä ihan tavallisista ja jokapäiväisistä.
Kuten esimerkiksi syömisestä. Arjesta ja niistä ihan tavallisista
asioista löytyy valtava määrä iloa ja aistinautintoja –niitä pitää vain
pysähtyä ihastelemaan ja kuuntelemaan, lapsen lailla.
Oman pienen prinsessani kanssa olen huomannut seuraavaa -kun syödään
pienesti, niin syöminen onnistuu parhaiten. Pieniä annoksia, pieniä
palasia, ohuita siivuja. Lapset ovat usein nirsoja ruuan suhteen ja
muistan itsekin olleeni pienenä samanlainen. Isot annokset ja paksut
siivut eivät uponneet. Lapsuudessani isäni leikkasi ruisleivästä pieniä,
ohuita siivuja, joita kutsuimme veneiksi -niitä oli paljon mielekkäämpää
syödä, kuin paksuja leipäsiivuja.
Tyttären ja minun brunssillemme valikoitui pieniä ja ohuita juttuja,
-prinssinakkeja, minilihapullia, kanasalaattia, helmimozzarellaa, minitomaatteja, kurkku-ja porkkanatikkuja, ja elokuussa lanseerattuja Vaasan Ohut Herkku Ruispaloja
Ruisleipä on aina ollut suosikkinileipäni ja erityisesti Ruispalat.
Meillä syödään leipää aamiaisella ja iltapalalla, joskus myös lounaalla,
jolloin leivän päälle riittää tuorejuustolevite tai voi. Aamiaisella
täytteiksi laitetaan yleisimmin leikkelettä, juustoa ja vihanneksia.
Iltaisin maistuu lämpimät voileivät erilaisilla täytevaihtoehdoilla.
Kampanjassa pääsimme tyttären kanssa maistamaan uusia Ruispalat Ohut Herkku -leipiä ja tykästyttiin molemmat niihin. Maku oli tuttu ja
herkullinen, koostumus oli edeltäjäänsä sitkeämpi ja kuten nimestä voi
päätellä, nämä olivat ihanan ohuita.
Ruispalat Ohut Herkku leivistä sai muuten myös aivan älyttömän herkulliset lämpimät voileivät eli "lämppärit", jotka tekaisimme vielä tuona samaisena iltana tyttären kanssa iltapalaksi. Täytteiksi laitoimme brunssilta jääneitä "rippeitä" -kanaa, mozzarellaa, tomaatteja ja paljon juustoraastetta. Rapea, ohut pohja -jonka päällä runsaasti mehevää täytettä -kombo joka toimi tosi hyvin!
Arvonta! Mikä on suosikkisi Silverjunglen Syksy/Talvi 2016-malliston vaatteista? Osallistu ja voita 20 euron arvoinen lahjakortti Silverjunglen verkkokauppaan ostoksiasi varten.
Lapsen huivi, ohje:
3 kerää Maracaibo -lankaa
Puikkokoko: 4
Luo 34 silmukkaa.
Aloita joustinneule (eli 1oikein, 1nurin neule).
1. kerros (oikea puoli): 1 oikea silmukka, 1 nurja silmukka. Jatka tätä koko kerroksen ajan.
2.
kerros (nurja puoli): Neulo nurja silmukka nurin ja oikea silmukka
oikein. Jatka näin koko kerroksen ajan. Toista kerroksia 1.-2. kunnes
kaulahuivi on n.130cm mittainen.
Virkkaa molempiin pitkiin sivuihin piparkakkureunukset:
Virkkaa 1 ks, hyppää 2-3 kerroksen yli (käsialasta riippuen)
*5 pylvästä samaan silmukkaan, hyppää 2-3 kerroksen yli,
1 kiinteä silmukka, hyppää 2-3 kerroksen yli*, toista *-* ja virkkaa loppuun vielä 1ks.
Sulje krs piilosilmukalla ja päättele kaikki langanpäät.
Äidin huivi:
Virkkuukoukku 4
3 kerää Extrafine Merino -lankaa (sävy:6995)
1 kerä Bling Du Store Alpakka (sävy:3001)
Bling on paljettilanka, joka neulotaan tai virkataan samanaikaisesti toisen langan kanssa,
tässä tapauksessa Extrafine Merino -langan kanssa.
1. krs: Virkkaa ketjusilmukoita, kunnes ketjun pituus venytettynä on n.150 cm. Käänny, ylitä 3 kjs ja virkkaa sitten 1 pylväs jokaiseen ketjusilmukkaan. 2. krs: Käänny ja virkkaa ensimmäiseen pylvääseen 3 kjs, virkkaa sen jälkeen 1 pylväs jokaiseen silmukkaan.
Jatka virkaten jokainen krs kuten 2.krs.Virkkaa kunnes työssä on 10 kerrosta.
Virkkaa molempiin pitkiin sivuihin piparkakkureunukset:
Virkkaa 1 ks, hyppää 2-3 kerroksen yli (käsialasta riippuen)
*5 pylvästä samaan silmukkaan, hyppää 2-3 kerroksen yli,
1 kiinteä silmukka, hyppää 2-3 kerroksen yli*, toista *-* ja virkkaa loppuun vielä 1ks.
Sulje krs piilosilmukalla ja päättele kaikki langanpäät.
Silloin kun lanka on todella kaunis, niin huivi ei sen kummempia kommervenkkejä kaipaa,
-perusmalli toimii hyvin. Usein lankakaupassa mietin, miten kivan näköisiä moniväriset lankakerät ovatkaan ja miltä ne näyttäisivät valmiiksi neulottuina tai virkattuina. Silver Dream -langassa neulepinta raidoittuu ja mukana kulkee kokoajan yksi hopeanvärinen lankasäie. Tässä langassa on juuri sopivasti kimalletta omalle pikkuprinsessalleni!
Valmis kaulahuivi on ihanan pehmoinen.
Pikkuneiti tokaisikin heti: "Äiti tää on niiiiin suloinen ja pehmeän tuntuinen!" -samalla hän kääriytyi siihen ja piti kaulassaan sitä koko eilisillan ajan.
Yksi kerä Silver Dream -lankaa riittää yhteen kaulahuiviin.
Puikkokoko: 4
Luo 48 silmukkaa.
Aloita joustinneule (eli 1oikein, 1nurin neule).
1. kerros (oikea puoli): 1 oikea silmukka, 1 nurja silmukka. Jatka tätä koko kerroksen ajan.
2. kerros (nurja puoli): Neulo nurja silmukka nurin ja oikea silmukka oikein. Jatka näin koko kerroksen ajan. Toista kerroksia 1.-2. kunnes kaulahuivi on halutun mittainen.
Katkaise lanka ja päättele langanpäät.
Tässä kohtaa normaalisti viimeistelisin neuleen levittämällä sen silityslaudan päälle ja peittäisin sen kostealla sideharsolla ja antaisin kuivua sen yön yli.
Joustinneuleita ei kuitenkaan tarvitse sileyttää jottei samalla menetä joustinneuleen jousto-ominaisuutta ja kaulahuivin kuohkeutta.
Voi, kuinka onnellinen ja iloinen tytär on uusista villasukistaan, niissä on kaikki hänen lempiväritkin! "Ihanaa äiti, kun sä teit mulle niin kauniit sukat, kiitos äiti!"
-Palaute lämmittää äidin mieltä taatusti yhtä paljon kuin sukat pieniä varpaita.
Näitä sukkia on kyllä ihaillut moni muukin lapsukainen, lapset ihan selvästi rakastavat värejä.
Edellisen postauksen arvonta on päättynyt ja voittaja arvottu perinteisin menoin, numerogeneraattori Random.org:n avulla. Onnea Teija Hämäläinen, voitto osui kohdallesi!
Laitan sinulle s-postia ihan kohta.
Avainkaulanauha -postauksen voittajat ovat Emppu ja Anu ja voittajiin olen saanut jo yhteyden, avainkaulanauhat olen myös jo postittanut heille.
Oletko jo kuullut kauniista Japanilaisista muotoonleikatuista muoviteipeistä?
Pavilio-teipit ovat tosi laadukkaita ja sopivat monenlaiseen askarteluun, paketointiin, somistamiseen ja sievistämiseen. Mitä sinä haluaisit loihtia Pavilio teipeistä?
Kurkkaa Teippitarhan Pavilio valikoima, valitse oma suosikkisi, ja voita se!
Virkattuja avainkaulanuhoja olen tehnyt myyntiin ja lahjaksi jo aiemminkin, ja onhan näitä blogissa jo nähtykin. Virkkasin pitkin kesää aina silloin tällöin avainnauhoja ja tein uusia värikokeiluja, pinkki ja koralli ovat keränneet tykkäyksiä nyt eniten.
Uusimmat avainkaulanauhat virkkasin Essentials Cotton -langasta, joka on tähänastisista kokeiluistani paras tähän tarkoitukseen. Tarvikkeet olen tilannut Nappikauppa Punahilkasta, kuten ennenkin.
Tähtiriipukset olen ostanut messuilta.
Tiesitkö, että syksyn puhutuimpia uutuuskirjoja voi varata ennakkoon, Adlibriksestä.
Ennakkotilauksen tehtyä, pääsee lukemaan uutuuskirjoja ensimmäisten joukossa.
Nämä kaksi ovat omalla himotuslistallani:
Isin ja tyttöjen lettikirja -Bileet!
Tämä kirja on jatkoa Matti Airolan ihanalle lettikirjalle, josta kirjoitinblogijutun viime vuonna.
Tässä kirjassa loihditaan 20 uutta lettiä ja kampausta, mm. lohikäärmeletti, prinsessan kruunu, kissan ja hiiren korvat.
Olgan joulu
Lasten vilskettä, tunnelmallisia hetkiä ja perinteitä - hyvää ruokaa ja herkkuja.
Tähän loppuun vielä pieni viikonloppuarvonta:
Mikä on lempivärisi tämän postauksen avainkaulanauhoista?
Jätä vastauksesi sunnuntai-iltaan 4.9 mennessä, niin olet mukana arvonnassa.
Voit osallistua arvontaan myös Prinsessajutun Facebook-sivustolla.
Arvon kaksi voittajaa.
Ihanaa viikonloppua! Muistakaa levätä ja tehdä sitä mitä rakastatte! ♡