keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Käsintehty huopapallomatto

/ Yhteistyössä Sukhimatot.com /


Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Se sopii hyvin Sukhimattojen takana olevaan ajatukseen, jossa tarkoitus on tehdä maton tekijät Marokossa, Intiassa, Turkissa ja Nepalissa onnellisiksi ja tyytyväisiksi sekä huolehtia siitä, että mattojen tekijät saavat oikean korvauksen työstään. Sukhimatoilla myös halutaan, että asiakkaat ovat onnellisia ja tyytyväisiä, ja saavat laadukkaan, käsintehdyn maton suoraan valmistajalta, ilman välikäsiä.


Käsityöläisyyden arvostus oli yksi syy, kun minut pyydettiin mukaan yhteistyöhön Sukhimatot.com nimisen yrityksen kanssa. Omalta osaltani tähän oli helppo lähteä mukaan, koska itsekin käsityöläisenä osaan arvostaa käsityötä ja siihen käytettyä aikaa ja vaivaa.
Hyvän mielen minulle toi yhteistyössä myös se että lahjakas Nepalilainen perheenäiti sai minunkin mattotilaukseni myötä tehdä työtä kotoaan käsin ja hänelle maksettiin keski-ansiota 2-3 parempi palkka. Kaikki me tiedämme kuinka paljon Nepalissa on työttömyyttä ja köyhyyttä.
 Tilaamalla maton Sukhin kautta voi siis auttaa suoraan yhtä ihmistä parantamaan elämäänsä
-siitä jos jostain tulee hyvä mieli!


Yhteistyön myötä sain valita kotiimme pienen vapaavalintaisen maton Sukhin valikoimasta.
Valintani oli kermanvalkoinen 100cm Shirisha- matto. Matto on 100% villaa, se on ihana, pehmeä, lämmin ja taidokkaasti tehty ja koska se on kokonaan käsityönä tehty, niin se on myös hyvin uniikki.
Kahta tismalleen samanlaista mattoa ei ole.


Maton paikkaa valitessa kokeilin aluksi työpistettäni, juuri sitä, jossa tämänkin postauksen juuri kirjoitan. Lopullisen paikan matto löysi kuitenkin makuuhuoneesta, ja siellä se onkin aivan ihana, sillä aamulla on ihana upottaa varpaat pehmeään ja lämpimään huopapallomattoon!


Huopapallomaton valmistus
Huopapallomaton valmistukseen tarvitaan valtavasti taitoa, kärsivällisyyttä ja intohimoa.

 →Huopapallomattojen käsinvalmistetut huopapallot ovat 100 % Uuden Seelannin villaa.
→Jokainen pallo on värjätty vain yhdellä värillä.
→Työntekijä pyörittelee käsin jokaisen märän huopapallon hellävaroen saippuoidun alustan päällä.
→Tärkeä työvaihe on pyörittelyn jatkaminen samalla kun palloa huuhdellaan
-näin huopapallo kutistuu ja saa oikean muodon.
 →Valmis huopapallo laitetaan kylmään veteen ja huuhdellaan.
Sitten palloja tehdään lisää, kunnes niitä on riittävästi maton tekemiseen.
→Huopapallot asetetaan aurinkoon kuivumaan.
Kun ne ovat kuivuneet, alkaa pikkutarkkuutta ja aikaa vaativa ompelutyö.
Yhteen mattoon voidaan tarvita jopa 10 000 pientä huopapalloa.

Video maton valmistuksesta löytyy täältä.

Kurkkaa Sukhin kaikki Turkkilaiset, Nepalilaiset, Intialaiset ja Marokkolaiset matot linkkien takaa:
 
Tilkku/vintagematot
Huopapallomatot
Villamatot
  Beni Ouarain matot

/ Matto saatu /

4 kommenttia:

  1. Eikä, miten ihana! Minkä kokoinen muuten tämä sun matto on? Ja ihania noi muutkin matot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, sekin tosiaan olisi hyvä mainita :) 100cm on minun mattoni. Käynkin heti laittamassa sen tuonne tekstiin :)

      Poista
  2. Kiitos vielä Mira kauniista sanoista ja kuvista!
    Toivottavasti huopapalloista on pitkään iloa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin yhteistyöstä! Matto on päivä päivältä vaan ihanampi! ♡

      Poista