torstai 20. heinäkuuta 2017

Kesäelämyksiä lapselle


Luin jokin aika sitten artikkelin niistä kesäelämyksistä, jotka jäävät lapsuudesta parhaiten mieleen ja tekevät lapsen kesästä unohtumattoman. Usein me aikuiset kuvittelemme, että unelmien kesä tarkoittaa kallita ja hienoja matkoja ja huvipuistoja. Toisin kuitenkin näyttäisi olevan, sillä pienet asiat ovat lapsille niitä kaikista hauskimpia ja unohtumattomimpia.
 Tässä niistä muutamia.





Kukkaseppeleiden tekeminen yhdessä
Mansikoiden pujottaminen heinään yhdessä
Salamajan rakentaminen
Sateessa juokseminen
Mato-ongella käyminen
 Polskuttelu omalla pihalla vesialtaassa
Eväsretket ja piknikit
Jättisaippuakuplat
Yllättävän yksinkertaiset ja edulliset jutut jäävät siis parhaiten mieleen!

Toki me käymme kerran tai pari kesässä myös huvipuistossa tai jossain muussa lapsille suunnatussa kohteessa. Tyttären mielestä yksi on ylitse muiden. Vuodesta toiseen Ti-Ti Nallen Talo Ikaalisissa jaksaa ihastuttaa! Vierailimme viime viikolla Ti-Ti Nallen talossa* ja päivä siellä vierähti nopeasti, tekemistä ja katseltavaa on runsaasti. Vielä ehtii hyvin vierailemaan talossa, kesän aukioloajat, hinnat ja Riitta päivät löytyy täältä.
 





* Liput Ti-Ti Nallen Taloon saatu pr-tarkoitukseen

4 kommenttia:

  1. Sulla on ihana blogi, tykkään kovasti! Kiitos erityisesti kaikista ohjeista :) ..mutta ainakaan mulle ei nyt aukea tuo jättisaippuakupla-linkki :/

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Korjattu! :)
    Hyvä kun kirjoitit niin sain korjattua :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesäisiä kuvia! Varsinkin tuo saippuakuplakuva!

    https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä niin totta, että ne itselle ehkä pienimmät jutut on juuri niitä jotka lapsille jää parhaiten mieleen. Ihania kuvia!!

    VastaaPoista