torstai 6. kesäkuuta 2019

Ympäristöteko: Pelasta ruokaa, säästä rahaa

/ Yhteistyössä: Matsmart /

Hei sinä ympäristösankari! Oletko kuullut ruuan pelastamisesta? Tiesitkö kuinka paljon sitä päätyy hävikkiin? Minä tiedän hyvinkin, sillä päivätyöni on keittiöalalla. Ruokahävikki keittiöillä, ravintoloissa ja kaupoissa on valtava! Jos sinäkin olet kiinnostunut ympäristöasioista ja ruokahävikin vähentämisestä, niin täältä löytyy: Matsmart (mainoslinkki).

Mikä Matsmart on?
Matsmart  myy 20-90% alennuksella ruokaa ja kotitaloustuotteita, jotka muuten päätyisivät jätteeksi aivan turhaan. Syitä tähän on esimerkiksi se että parasta ennen päiväys on lähestymässä, pakkauksen ulkomuoto on uusittu tai se, että kaupoissa on liikaa kyseistä tuotetta.


Tein tilauksen ensimmäistä kertaa. Oman tilaukseni arvo oli 45 euroa, joka kaupasta ostettuna olisi ollut 90 euroa. Kuvassa on näkyvissä osa tilaamistani tuotteista, ei kuitenkaan kaikki sillä tilasin samoja tuotteita aika paljon, kuten tortilloja, lasagnea ja pesuaineita. Aivan superhyvä keksintö, taatusti tilaan säännöllisesti! Tarjoukset vaihtelevat päivittäin. 

Suosittelen tutustumaan → Matsmart
 Sokerihiirille vinkvink, kurkkaa
Karkkipuffetti

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti