perjantai 4. joulukuuta 2015

Luukku 4. Saippuat kuin karkit

Palaan vielä hetkeksi Kädentaidot 2015 messutunnelmiin, kun poimin tarkempaan esittelyyn yhden suosikkiosastoistani. Tämän postauksen kuvat olen napannut siis Kädentaidot 2015 messuilta,
Saippuaverstas Solinan osastolta.
Nämä käsintehdyt saippuat olivat niin nättejä, että helposti olisi voinut vaikka syödä ne, niin namusen näköisiä! Aika ihana lahjavinkki varsinkin sellaiselle, jolla on jo kaikkea.




Jalkakylpypommeja arjen kiireistä rentoutumiseen.


Pienet tuoksusaippuat ja sydänsaippuat.


Suolasaippuat ovat monen herkkäihoisen ja atoopikon suosikkeja.




Kuusisaippuat ovat joulusesongin erikoistuotteita. 

 Haluatko osallistua pika-arvontaan? 
Tänään tähän postaukseen klo 23.30 mennessä kommentin jättäneiden kesken arvon yhden palkinnon, joka sisältää jalkakylpypommeja ja tuoksusaippuan. Voittaja selviää huomisessa luukussa.
EDIT! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

 "Saippuaverstas Solina Oy on vuonna 2010 perustettu ylöjärveläinen yritys, joka valmistaa käsityönä tuoksusaippuoita, kylpysuoloja sekä kylpyvaahtotuotteita. Toiminta alkoi kahden laboratorioalan ammattilaisen harrastuksesta ja kasvoi yritystoiminnaksi. Saippuaverstas Solinan tuotteet ovat värikkäitä ja tuoksuvia. Haluamme iloisten tuotteidemme myötä tuoda kuluttajille iloa ja rentoutusta arkeen. Suomalainen sauna ja kylpy ovat arjen ylellisyyttä, hetkiä, joissa ihanasti tuoksuvat kauniit tuotteemme ovat parhaimmillaan."

58 kommenttia:

  1. Ihania saippuoita! :) Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania nämä! Pelkästään kuvista jo tulee hyvälle mielelle,
    Mukana arvonnassa
    postin.tuomaa@gmaill.com

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näyttää ja melkein nenä haistaa ihanat saippua-aromit.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita, mutta käytännöllisiä - loistava lahjaidea siis! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  5. Vau kuinka kauniita! :) mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  7. On kyllä herkullisen näköisiä! -tiia a.

    VastaaPoista
  8. Kauniit saippuat!
    Mukana arvonnassa!
    tiina.salin@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Kauniita saippuoita. Mukana arvonnassa. Kangasalan likka.

    VastaaPoista
  10. Kyllä on kauniita ja herkullisen näköisiä saippuoita. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  11. Ihanat! Mukana arvonnassa.
    nonni-84@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Ihania :)
    Merja

    VastaaPoista
  13. IHANIA.
    mukana arvonnassa
    taru8d@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa. saija_o@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Arvonnassa mukana! Syötävän suloisia!

    VastaaPoista
  16. Voi miten suloisen näköisiä!! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  17. Suloisia :) Mukana arvonnassa! jenni-pehkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Saippuat ovat tosi nättejä! Itsetehdyt saippuat voivat olla monesti hyvin kauniita ja taidokkaasti tehtyjä, kyllä, tekisi mieli maistaa :)
    Ihanaa viikonloppua Mira <3

    VastaaPoista
  19. On kyllä kauniita saippuoita! Voisin osallistua arvontaan :)
    siuwi.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Todella kauniita saippuoita, näitä haluaisin ehdottomasti piristämään omaa kylpyhuonettani. ☺️
    -Ansku-

    VastaaPoista
  21. Ihania! Ongelma vaan olisi, että raaskisiko noita käyttää, kun ovat niin kauniita. :)
    Mukana arvonnassa.
    -Katri- (sinivuokko84@luukku.com)

    VastaaPoista
  22. Ihania! Varsinkin tuo suolasaippua jäi kiinnostamaan...:)
    Satu
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa :) iidamalinen@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Syötävän näköisiä saippuoita :)) mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  25. Ihana arvonta! Mukavaa joulunodotusta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Aika herkkupaloja :)
    MaritaK

    VastaaPoista
  27. mukana arvonnassa. kiva olisi kokeilla tuota suolasaippuaa.

    VastaaPoista
  28. Kauniin näköisiä saippuoita. Mukana arvonnassa:)
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  29. Oi, kuinka ihania! Toiveikkaana lähden mukaan arvontaan! :)
    Ilmoittelen spostin, jos sattuu onnistamaan!

    TinttiE

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa!
    outleht@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mielettömän ihania! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  32. Ihania saippuoita, mukana arvonnassa. Päivi

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! :)
    bxballe@hotmail.fi

    VastaaPoista
  34. Ihania! mukana arvonnassa:)
    Ella

    VastaaPoista
  35. Jalkakylpypommi kuulostaa hauskalta:)mukana arvonnassa.
    -Annu- ( hessuli31@gmail.com )

    VastaaPoista
  36. Mukana!:) milla_091@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukaan arvontaan!
    -LauraV-

    VastaaPoista
  38. jalkakylpypommit kuulostavat jänniltä :) Mukaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  39. Ihania, ehdottomasti mukana arvonnassa! :)
    -SallaK

    VastaaPoista
  40. Ompas suloisen näköisiä saippuoita :)

    VastaaPoista
  41. Innolla mukana arvonnassa myös :) johanna83

    VastaaPoista
  42. Onpa houkuttelevan näköisiä saippuoita... Mukana arvonnassa. SN :)

    VastaaPoista
  43. Ihania saippuoita,enpä hoksannut näitä messuilta.
    Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Ihanaa, kun on alettu arvostaa suomalaista käsityötä. Nuo on todellakin syötävän ihanan näköisiä :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihania ja voin melekee tuoksuttss tänne asti! herkunnäkösiä! Mukana arvonnassa.
    hennaky@netti.fi

    VastaaPoista
  46. Ihania saippuiota ♡
    Mukana arvonnassa T. Elle

    VastaaPoista
  47. Tänään ravasin parhaan päivän asioilla kaupunissa ja nyt makaan jalat sökönä ylöspäin.Kun luin nuista jalkakylpypommeista olisin voinut vaikka kaapia ne tietsikan näytön läpi:D:D
    Eli ehdottomasti mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
  48. Mukana arvonnassa. Sanna Koo

    VastaaPoista
  49. Ihana joulukalenteri! Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  50. Mukana arvonnassa! Ihailin samoja saippuoita messuilla.:)

    VastaaPoista
  51. Mukana! Ihania saippuoita <3

    -Ellis, ellis.90(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Ihania! Vielä ehdin mukaan arvontaan:)
    -SaraKe-

    VastaaPoista
  53. Vielä ehdin mukaan 😊 aika herkkuja saippuoita! meiju.vihermaki@gmail.com

    VastaaPoista