torstai 31. elokuuta 2017

Virkatut avainkaulanauhat (3 ohjetta)


Kukkia, pitsinauhaa ja selkeää sileää. Helpot ja kauniit avainnauhat voi virkata vaikka kaikissa lempiväreissä. Ihana lahja-idea esimerkiksi päiväkodin tädeille, työkaverille tai ystävälle.
Tulee se joulu tänä vuonnakin :)

Tässä kolme ohjetta, jotka olen alunperin kirjoittanut Ihana -lehteen 1/2017


Tarvitset:
Virkkuukoukun  2.50mm
Virkkauslankaa, 100% puuvilla
Papukaijalukkoja (Nappikauppa Punahilkka)
Turvalukko (Nappikauppa Punahilkka
Neulan ja sakset



 Kukkanauha
1.  Virkkaa 22 kjs. Tee piilosilmukka koukusta laskien seitsemänteen ketjusilmukkaan.  
2.  Virkkaa ketjusilmukoista muodostuneeseen renkaaseen: *1ks, 4kjs, 3pp, 4kjs*  Toista *-* yhteensä 4 terälehteä. Sulje viimeinen terälehti piilosilmukalla ensimmäiseen ks:aan.    
Toista vaiheita 1-2, kunnes avainkaulanauha on haluamasi mittainen tai siinä on 18 kukkaa. Pujota papukaijalukko työhön. Tarkista että kaikki kukat ovat oikea puoli ylöspäin ja yhdistä kukkaköynnös renkaaksi. Höyrytä kukat varovasti silitysraudalla ja päättele langanpäät huolella



Piparkakkunauha

Virkkaa 240 ketjusilmukkaa.
Piparkakkureunus: Hyppää 2:n ketjusilmukan yli, *6 p seuraavaan ketjusilmukkaan,  hyppää 2:n ketjusilmukan yli, 1ps, hyppää 2:n ketjusilmukan yli *
Toista *-* ketjusilmukkaketjun loppuun saakka.
Virkkaa työn jatkoksi ensimmäinen solmiamisnauhoista, eli 100 kjs. Katkaise lanka ja tee solmu päähän.
Virkkaa työn toiseen päähän toinen solmiamisnauha, 100 kjs. Katkaise lanka ja tee solmu päähän.
Kiinnitä papukaijalukko neulalla ja langalla työn keskikohtaan napakasti kiinni. Höyrytä avainkaulanauha varovasti silitysraudalla ja päättele kaikki langanpäät huolella.

 

Avainnauha sileä

Aloita virkkaamalla 5 ks turvalukon toisen puoliskon ympärille.
Käännä työ, virkkaa yksi kjs ja 5ks. Toista tätä kunnes avainkaulanauha  on sopivan mittainen, esim.45-50cm.
Aseta papukaijalukko ja nauha toisiaan vasten ja virkkaa 1 kjs + 5 ks samalla myös papukaijalukon renkaan ympäri. Katkaise lanka n.20 cm pituiseksi.
Virkkaa 5 ks turvalukon toisen puoliskon ympärille.
Käännä työ, virkkaa yksi kjs ja 5ks. Toista tätä kunnes avainkaulanauha  on sopivan mittainen, esim.45-50cm. Katkaise lanka, asettele nauhat vastakkain ja ompele etupistoilla kiinni papukaijalukon juureen.
Höyrytä avainkaulanauha varovasti silitysraudalla ja päättele kaikki langanpäät huolella.
Vinkki! Koristele valmis avainkaulanauha esimerkiksi ohjeen 1. virkatulla kukalla, strasseilla tai ommeltavilla riipuksilla.

💛
 
Seuraathan tiliäni jo Instagramissa
Parhaimmat käsityöideat, vinkit, arvonnat sekä parhaaat kosmetiikkatuotteet.

2 kommenttia:

  1. Oi, noi on ihania kaikki! Taidan virkata itselleni ton sileän.

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavia! Ehkä jo viikonloppuna pitää testata tuota kukkanauhaa. :)

    VastaaPoista