keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Luukku 16. Vuoden 2015 parhaat


Tämänpäiväiseen joulukalenterin luukkuun olen koonnut omat lempparini tämän vuoden aikana tekemistäni käsitöistä. Yleensä olen tehnyt koosteen vuoden lemppareista vuodenvaihteessa, mutta poikkeus vahvistaa säännön, eikös niin. 

Tykkään edelleenkin tehdä helppoja ja yksinkertaisia käsitöitä ja siitä ehkä blogini osittain tunnetaankin. Olen kirjoittanut blogia nyt 3 vuotta. Nimeä blogilleni ei tarvinut miettiä muutamaa päivää pidempään; tuolloin puolivuotias pieni ja suloinen prinsessani toimi inspiraationani ja sieltähän tuo nimikin tulee.
Elettiin vauva-aikaa vaaleanpunaisessa kuplassa :) 
”Nomen est omen” on latinaa, ja se tarkoittaa, että nimi on enne. Käsityöni ovatkin painottuneet "prinsessajuttuihin", harvemmin täällä on mitään pojille tehtyä näkynytkään. Mutta joskus niitäkin :)
Blogin värimaailma on ollut alusta saakka enimmäkseen hempeä ja vaaleanpunainen.
Ja nimenomaan vaaleanpunaista tämä maailma tarvitsee. 
Mutta toki minäkin välillä irroittelen muillakin väreillä, katsokaas vaikka!


































































21 kommenttia:

  1. Vau, olet kyllä saanut paljon kaikkea kaunista aikaan vuodessa! :)

    VastaaPoista
  2. Olipas mahtavia käsitöitä ja niin paljon-vau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hurja määrä kuviakin, ennätysmäärä suorastaan :)

      Poista
  3. Olet kyllä taitava ja tuottelias! Ja käsityösi ovat todella huolella tehtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tipi! :)
      Aika paljon tulee kyllä tehtyä, ja tykkään kun tänne blogiin jäävät talteen :)

      Poista
  4. Aivan ihania töitä ja kauniita kuvia! Tänne on tultava uudelleenkin katselemaan :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten upeita ♥ Niin ihanan siististi ja huolellisesti tehtyjä ♥

    VastaaPoista
  6. Niin ihania käsitöitä olet tehnyt❤ mulla niin haluttais tollasia tuttiketjuja meiän pikkumiehelle, myisitkö?
    -SaraKe-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki teen tilauksesta <3
      Laitatko viestin s-postiin: prinsessajuttu(at)gmail.com

      Poista
  7. olipas niitä aikamoinen määrä! Tosi kauniita ja niin siististi tehtyjä.Innolla odotan mitä kivaa teet ensi vuonna=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! :) Innolla odotan itsekin ensi vuotta :)

      Poista
  8. Niin ihania juttuja olet tehnyt, voi että <3 Aivan ihania!

    VastaaPoista
  9. Sydän nyrjähtäen katsoin luomuksiasi. Aivan mielettömän upeita ja pehmeät värit kauniita. Mitähän ihanaa saat tänä vuonna aikaan ❤️

    VastaaPoista
  10. Siis aivan ihania kaikki! Voi kun itselläkin pysyisi puikkojen lisäksi virkkuukoukkukin kädessä, pitänee ehkä minunkin se taito opetella, kun meillekin syntyy keväällä pieni prinsessa. Todella inspiroivia kuvia, kiitos! :)

    VastaaPoista