torstai 9. heinäkuuta 2015

Suojaa lapsesi auringossa (+alekoodi)


Kesä ja aurinko, ihanaa! Viime viikolla meitä hellittiin auringolla ja lämmöllä, kyllä kesän lämpöä odotettiinkin pitkään ja hartaasti! Rantsukauden me aloitimme välittömästi ensimmäisten helteiden tultua ja kävimme useana päivänä pulikoimassa parissakin eri järvessä. Tämä viikko on taas ollut kaikkea muuta kuin helteistä ja tuntuukin hieman hassulta nyt kirjoittaa tätä postausta, mutta teenkin sen siinä toivossa, että helteet vielä tulevat. Rantsulle olisi kova ikävä takaisin!


 Sain alkukesällä testattavakseni tyttärelleni kaksi aurinkosuojasuihketta ja yhden aurinkovoiteen. Viime viikolla niitä sitten testailimme.
Postauksen lopusta voit lukea suosikkimme sekä käyttökokemuksiamme kyseisistä tuotteista
(muutaman hellepäivän kestäneen tutustumisen perusteella).
Sitä ennen tärkeää asiaa siitä, kuinka suojata lapsi auringossa.


Oikeanlainen aurinkovoiteen käyttö 
 
Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset käyttävät yleensä vain neljäsosan tarvitsemastaan aurinkovoidemäärästä. Muista aurinkotuotetta käyttäessä:
 
-Levittää lapsen iholle reilusti aurinkovoidetta.
-Levittää aurinkovoide iholle ennen ulos menemistä (20 minuuttia ennen auringolle altistumista), 
jotta voide ehtii imeytyä ihoon.
-Varmistaa, että kasvot, myös korvat ja niska, on hyvin peitetty.
 Myös aikuisen kasvojen iho on erittäin herkkä auringolle.
-Kiinnittää erityistä huomiota usein unohtuviin alueisiin, 
kuten polviin sekä jalan selkäpuoleen ja takaosaan.
-Lisätä toinen kerros puolen tunnin kuluttua, millä varmistetaan, 
että voidetta on riittävästi joka paikassa.
-Levittää voidetta uudelleen parin tunnin välein erityisesti uinnin, 
hikoilun ja pyyhkeellä kuivaamisen jälkeen.
Lähde: Eucerin.fi


 Muista ainakin nämä auringossa  
Pysy pystyssä  
-Pystyasennossa saa vain neljänneksen auringossa makaavan UV-annoksessa. Liikkuessa auringon säteet myös jakautuvat tasaisemmin eri ihoalueille.  
Siestassa on järkeä  
-Vuorokauden UV-annoksesta noin puolet kertyy kello 11–15, joten silloin kannattaa pysytellä sisällä tai varjossa. Varjossa voi puolittaa UV-annoksen.  
Suojaudu huolella  
-Paras aurinkosuoja on vaatteet, varjo, aurinkolasit ja riittävä aurinkosuojatuotteiden käyttö. Hyvä lierihattu suojaa pään lisäksi kasvot, kaulan ja korvat.  
Suojakerroin ainakin 30  
 -Sopiva aurinkosuojakerroin Suomessa on yli 30. Valitse aurinkovoide, joka suojaa UVA- ja UVB-säteilyltä. Aurinkovoidetta kannattaa laittaa vähintään 30 minuuttia ennen aurinkoon menoa.  Mikään suojakerroin tai voide ei anna täydellistä suojaa UV-säteilyä vastaan. Aurinkovoiteita tulee käyttää säteilyn vähentämiseksi, mutta ei auringossa oleskelun pidentämiseksi.  
Tarkista voide
   -Yleensä aurinkosuojatuotteet säilyvät vuoden avaamisesta. Älä säilytä voidetta auringonpaisteessa, sillä monet aurinkosuojainmolekyylit hajoavat helposti kuumassa.   
Käytä aurinkolaseja  
-Silmien suojaaminen aurinkolaseilla on tärkeää, koska pitkäaikainen ja runsas UV-säteily voi aiheuttaa harmaakaihia ja verkkokalvon rappeumaa.  
Rusketus ei suojaa ihoa auringon haitoilta  
-Ultraviolettisäteet pystyvät tunkeutumaan ruskettuneenkin ihon läpi ja vaurioittamaan kudoksia. Rusketus ei suojaa ihoa palamiselta.   
Säteet polttavat pilvien ja vedenkin läpi  
-Ohut pilvipeite tai matala vesi ei estä auringon UV-säteilyn polttavaa vaikutusta.  
Muista juoda  
-Juo tarpeeksi, sillä iholta haihtuu nestettä hikoilun seurauksena.
Lähde: Auringossa.fi


 Avenen aurinkosuojasuihke on lempparimme! Pidän tuosta suihkutettavasta spraysta joka ohuen koostumuksensa ansiosta levittyy helposti. Suihkepulloa oli helppo käyttää ja tytärkin ihastui tähän tuotteeseen. "Äiti laitetaan sitä olanssia aulinkolasvaa"

Levittyy suhteellisen hyvin ja on erittäin vedenkestävä. Miinusta kuitenkin tulee spraypullon suuttimesta, joka on hieman huonompi kuin Avenella.

Voide levittyi hyvin ja imeytyi nopeasti, eikä jättänyt ihoa mitenkään ällörasvaiseksi.

Jokainen voide tuntui ajavan asiansa, vietimme rannalla useita tunteja kerrallaan, ja jokaisen suoja toimi luvatusti.

P.s. Sain Yliopiston verkkoapteekista hyviä uutisia! Nyt nuo kolme aurinkotuotetta voi tilata 15 % alennuksella. Alennuksen saat käyttöösi kirjoittamalla ostoskorin kuponkikoodi-kenttään koodin: PRINSESSAJUTTU   
Koodi on voimassa 30.9.2015 saakka.

Älkää palako!

/ Yhteistyössä Yliopiston verkkoapteekin kanssa /

1 kommentti:

  1. Olipas tää hyvä postaus! Nimittäin mulla tämä on ihan jokakesäinen ongelma, ihoni palaa nimittäin erittäin herkästi ja aurinkovoide täytyy olla suojakertoimella 50 +, tai muuten se ei hyödytä. Yleensä nämä on vain niin tahmaisia, että ihan ällöttää. nyt taidan tietää mitä hankin seuraavaksi :)

    VastaaPoista