lauantai 26. syyskuuta 2015

Talven hopeiset hiutaleet kirja-arvonta!


"Yritän napata kiinni hiljaa taivaalta leijuvan hiutaleen – sen täydellinen kauneus paljastuu vasta harmaan lapasen päällä. Huomaan miettiväni, kuinka ihmeessä sen herkkyyden voisi tallettaa. Sellaisen kauneuden tahdon rakentaa kotiinikin joulun ajaksi; pientä hetkeä venytän aloittamalla valmistelut jo hyvissä ajoin. Tämä on lupa kaikille meille joulua rakastaville. Emme suinkaan suostu odottamaan marraskuuta koristeiden kanssa – tunnustan, etten odota edes lokakuuta. Koti täyttyy varmasti tarvitaan -materiaaleista, ja huomaan kaipaavani tunnelmaa jo syysaikaan, kun valo vähenee."

(Tekstissä ote kirjan takakannesta, kuvassa kirjan kansi)

Olen niin innoissani tästä, Ilona Pietiläisen uusi joulu-aiheinen kirja on ilmestynyt juuri!
Sain oman uunituoreen kirjani kotiin kannettuna aiemmin tällä viikolla, ja olen iltaisin käpertynyt sohvan nurkkaan kirjan ihania ideoita ihailemaan. Tekisi mieli jo aloittaa joulustelu!
Ainakin joululahjojen tekemisen voi hyvillä mielin jo aloittaa -ja kannattaakin.

Omia virkkausideoita ja ohjeitani löytyy tästä kirjasta myös, kiitos Ilona, kun pyysit minut mukaan!

Sain ilokseni yhden kirjan arvottavakseni myös teidän kesken! Arvontaan voit osallistua kirjoittamalla kommentin tähän postaukseen -kerro myös, jos olet lukijana täällä tai Facebookissa, silloin sinulle sujahtaa kaksi arpaa!
Arvonta päättyy viikon päästä, lauantaina 3.10. Onnea arvontaan!

Edit! Arvonta on päättyynyt. Kiitos kaikille osallistujille!

166 kommenttia:

  1. Lukijana olen ja ihastelen sun töitäsi täällä. Olishan se kivaa, kun saisi töitäsi ihastella myös kansien välissä :)

    VastaaPoista
  2. Varmasti ihana kirja!
    Olen lukijasi täällä, joten kahdella mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Ihana kirja, toivottavasti arpaonni suosii :D _deede_

    VastaaPoista
  4. Tuo kirja näyttää niin ihanalta! Mukana täällä lukijana ja facessa eli siis kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  5. Mukaan arvontaan kahdella arvalla, lukijana facebookissa myös :)

    VastaaPoista
  6. Lukijana kummassakin, ja todella ihana blogi onkin!! Kiitos 💖

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen kirja, lukija sekä face seuraaja

    VastaaPoista
  8. Lukijana kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  9. Lukijana yhdellä arvalla mukana <3

    VastaaPoista
  10. Ihana arvonta :) toivottavasti tärppäis. hennaky@netti.fi

    VastaaPoista
  11. Jee, ihana joulu! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  12. Lukijana blogissasi ja mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  13. Näyttää ja kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta. Blogisi on aina yhtä inspiroiva, kiitos siitä.
    -Sarppa-

    VastaaPoista
  14. Onnea kirjaan pääsystä! <3 Mukana ollaan 2 arvalla :)

    VastaaPoista
  15. Lukijana ihanassa blogissasi! Juuri virkkasin hedelmälohkoja lapsenlapselle ohjeesi mukaan :) Mukana arvonnassa.

    terveisin
    Terja

    VastaaPoista
  16. Oih, mukana arvonnassa. Lukijana facebookissa :) -Heini P

    VastaaPoista
  17. Ihanan näköinen kirja ja onnittelut saavutuksesta :)! Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  18. Voi mikä ihanan näkönen kirja, kahella mukana! :)

    VastaaPoista
  19. Kaksi arpasta minulle.. bloggerin kautta luen.

    VastaaPoista
  20. Oi ihana kirja, lukijana kahdella mukana.

    VastaaPoista
  21. Oo ihana arvonta, rakastan kaikkia jouluaiheisia kirjoja ja lehtiä! Osallistun kahdella arvalla, olen lukija bloggerin kautta.

    VastaaPoista
  22. Uuh, voitto olisi hieno tapa startata joulun odotus :) juuri tänään mietin kaupassa milloinkohan ekat glögit tulee myyntiin... :) Pipareita näky jo!

    VastaaPoista
  23. Tämän kirjan tahtoisin omakseni. Arvonnassa siis mukana. Fb kautta lukijana. Meeja

    VastaaPoista
  24. Mukana kahdella-lukijana täällä blogissa:)
    Joulufiilis alkaa pikkuhiljaa hiipiä meillekin,siitäkin huolimatta, että kukat kukkii:)

    VastaaPoista
  25. Facessa seuraan, sieltä arvonnankin bongasin.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  26. Ihanan näköinen kirja! :)
    Yhdellä arvalla mukana.

    -Virpi A.-

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana, luen täällä ja facebookissa :D

    VastaaPoista
  28. Tilasin juuri äsken kaksi joululehteä... :)
    Ja joululahjojen teko on toki jo aloitettu.
    Mukana arvonnassa!

    TinttiE

    VastaaPoista
  29. Upea kirja! Lukijana blogissasi, josta olen löytänyt monta ihanaa ohjetta. ☺️

    T: Ansku8

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa, lukijana Facebookissa :).
    Anne

    VastaaPoista
  31. Vaikuttaa ihanalta kirjalta!toivotaan että arpaonni suosisi

    VastaaPoista
  32. Olispa ihana tunnelmoida joukua tämän kirjan kanssa. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  33. Onnea mukana olosta. Aivan upea kirja arvottavana, siksi koitan onneani kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana. Seuraan blogia bloggerin kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  35. Tänään juuri katselin kuvia meidän viime joulusta... Arvonnassa mukana -Anduin- (elina.hanninen@pp1.inet.fi)

    VastaaPoista
  36. 2 arpaa. Joululahjaideoita tarvitaan. Yleensä olen varsin selvillä vesillä ja toteuttamassa jo tässä vaiheessa, mutta nyt ei löydy inspistä.

    VastaaPoista
  37. Onpa ihanan näköinen kirja! Joululehtien ja -kirjojen lukemista ja jouluun valmistautumista ei voi aloittaa liian aikaisin! Olen lukija!

    VastaaPoista
  38. Hei vaan Jyväskylästä :) Osallistun tämän kauniin kirjan arvontaan kahdella arvalla, myös lukijanasi olen Fb:ssä ! t.Ansku ja neiti B

    VastaaPoista
  39. Kaunis kansikuva. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kokeilen onneani yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  41. Seuraajana facessa ja blogissa, kahdella arvalla jahtaamassa ihanaa kirjaa.

    VastaaPoista
  42. Jo alkaa jouluttaa! :)
    Täällä ja FB:ssä lukijana, eli kaksi arpaa tänne myös.

    VastaaPoista
  43. Lukijana molemmissa, mukana kahdella arvalla
    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ihana blogi. Mukana kahdella arvalla. hennaelisa@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Vakituisena lukijanasi luen postauksiasi ja pakkohan näin kivaan arvontaan on osallistua! :)
    Osallistun siis kahdella arvalla. :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
  46. Seuraan blogiasi ahkerasti. Yhdellä arvalla mukana. tiinahyvonen67@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Voi mikä upea kirja, tuon kyllä haluaisin ihasteltavaksi!
    Mukaan arvontaan ja lukijana olen bloggerissa.

    VastaaPoista
  48. Kaks arpaa. Ensin lueskelin vaa tätä mut si huomasin et sulla facekin josta kautta si aina välil tänne eksyy 😊

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukana. Bloggerin kautta luen.

    VastaaPoista
  50. Joulun tunnelmaa täällä odotellaan! Lukijana Facebookissa joten kahdella arvalla mukana. :)
    t. Ninnukka

    VastaaPoista
  51. Blogissa lukijana, eli kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  52. Ihana kirja! Yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa, luen blogiasi joka on yksi parhaimmista! :) -tiia. A

    VastaaPoista
  54. Ihana kirja. Seuraan myös Facebookissa. -Sonja-

    VastaaPoista
  55. Kahdella arvalla mukana! Ihanan kuuloinen kirja :)

    VastaaPoista
  56. Mukana arvonnassa. Lukijana facebookissa. saija_o@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Oo, tuo kirja näyttää ihanalta! Arvonnassa mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  58. Kahdella arvalla mukana. Tämä kirja olisi ihana saada. :)

    VastaaPoista
  59. Tosi kaunis kansi kirjassa, varmasti kaunista sisälläkin. Blogisi lukija.

    VastaaPoista
  60. Kuvauksesi kirjasta kuulosti todella mielenkiintoiselta! Olisipa ihana saada tämä kirja :) Käyn säännöllisesti lukaisemasa blogiasi useamman kerran viikossa.

    -MW

    VastaaPoista
  61. Seuraan facebookin ja bloggerin kautta joten kahdella arvalla mukana aivan ihanassa arvonnassa! :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Ihanalta vaikuttaa - kahdella mukana

    VastaaPoista
  63. Onneani kokeilen minäkin, yhdellä mukana
    -Leena L-

    VastaaPoista
  64. Kahdella arvalla mukana. T. Sysse

    VastaaPoista
  65. Mukana! :)marijaana.hoisko@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Mukaan ehdottomasti, kahdella arvalla <3 Kirja on varmasti ihana!

    VastaaPoista
  67. Kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Tuo olisi ihana kirja pimenevän syksyn piristykseksi. Lukijana täällä, joten kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  69. Joulua jo kovasti odotellen <3 Mukana siis ja kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  70. Kokeiltava onnea lukijana ihanassa blogissa!! Terv. Anna:)

    VastaaPoista
  71. Varmasti ihana kirja, kahdella arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Yhdellä arvalla mukana. Kirja on varmasti täynnä ihanuuksia.
    sheidi82@gmail.com

    VastaaPoista
  73. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  74. Lukijana blogissa :)) mukana arvonnassa! -soppe

    VastaaPoista
  75. Ihanan näköinen kirja! Yhdellä arvalla mukana :)
    anna2000@hotmail.fi

    VastaaPoista
  76. Voi, haluan tuon kirjan! Facebookissakin seurailen. Jadelina

    VastaaPoista
  77. Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :)
    saya
    sayav(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
  78. Lukijana bloggerissa, kahdella mukana :-)

    VastaaPoista
  79. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla!
    laura_viljamaa(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Ooh! Mukaan tullaan. Olen lukijana täällä ja facessa :)

    VastaaPoista
  81. Kahdella arvalla mukana, kuulostaa aivan ihanalta kirjalta!

    VastaaPoista
  82. Mukana ollaan. Kaunis kansikuva kirjassa. :) SN

    VastaaPoista
  83. Ihana kirja. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    E-R

    VastaaPoista
  84. Fb lukijana mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Toivottavasti onni suosii...seuraan fb:ssä 😊

    VastaaPoista
  86. Osallistun yhdellä arvalla! Kylläpä olisi ihana aloittaa joulustelu tämän kirjan parissa. hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  87. Arvonnassa mukana! Ihana kirja :)
    T. Elle

    VastaaPoista
  88. Ihana uusi joulu kirja.Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  89. Ihana kirja näin jouluihmiselle, tunnelmallista luettavaa ja joululahjojakin olisi hyvä jo ryhtyä miettimään. Yhdellä arvalla mukana. Kiitos ihanasta blogistasi! :) Eeva

    VastaaPoista
  90. Ihana kirja, tämän haluaisin ehdottomasti luettavaksi :) Kahdella arvalla mukaan, bloggerin kautta seuraan blogiasi.

    VastaaPoista
  91. Ilonan kirjat ovat kyllä ihania niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti. Mukana yhdellä arvalla Johanna83

    VastaaPoista
  92. Mukaan arpajaisiin yhdellä !
    -Satu -

    VastaaPoista
  93. Mukana kahdella arvalla,tietenkin :)

    VastaaPoista
  94. Mukana arvonnassa! 2 arvalla! Ja, hienoa kun pääsit mukaan kirjaan! Kaisa

    VastaaPoista
  95. Oi, joulujuttuja! Kahdella arvalla mukaan :)
    ansamaria33(a)gmail.com

    VastaaPoista
  96. Mukana arvonnassa. Lukijana facebookissa.
    Katri (sinivuokko84@luukku.com)

    VastaaPoista
  97. Oo ihanaa kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  98. Kahdella arvalla mukana, lukijasi olen ollut jo pitkään :) Ihana kirja, pakko ostaa jos en voita :)

    VastaaPoista
  99. Ihana arvonta!

    Rouva Hanhi

    VastaaPoista
  100. Mukana kahdella arvalla! :)
    piiuska-@hotmail.com

    VastaaPoista
  101. Eilen Ikeassa katselin haikeana, että joulu on tulossa. Kuinka kaunista joulu onkaan!
    Olen siis erityisen innolla mukana.
    Olen blogisi lukija ja facebook-tykkääjä.

    VastaaPoista
  102. Bloggerlukijana kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  103. Joulua odotan innolla. Kahdella arvalla mukana...
    T. Hanski

    VastaaPoista
  104. Olen lukijana eli mukana kahdella arvalla ihastuttavassa kirja-arvonnassa <3

    VastaaPoista
  105. Mukana kahdella arvalla! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Bloggeri-lukija
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  107. Jouluun ei ole enää pitkä aika :) Mukana 2 arvalla
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  108. Heips! Kirjassa mukana mekin. Arvonnassa mukana kahdella. ;) Tuija

    VastaaPoista
  109. Mukana kahdella arvalla!
    riikka.mansikkaaho@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Inspiroiva blogi sinulla, lukijana kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  111. Kahdella mukana, ihana kirja, selasin jo kauppareissulla....

    arjuska

    VastaaPoista
  112. Mukana kahdella arvalla.

    luomansuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  113. Oi, ihana kirja! Kahdella arvalla mukana, seuraan facebookin kautta. :)

    -Ellis, ellis.90(at)gmail.com

    VastaaPoista
  114. lukijana kahdella arvalla mukaan arvontaan :)
    paulajojala@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Kahdella arvalla mukana myös, seurailen facebookissakin :-) !

    * taru8d(at)gmail.com

    VastaaPoista
  116. Kahdella arvalla mukana. Seuraan sekä tätä että fb. Kautta 😊

    VastaaPoista
  117. Yhdellä arvalla mukana:-) Kati
    katijkallio@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Yhdellä arvalla mukaan,ihanan kirjan arvontaan. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  119. Kahdella arballa mukana,seurailen fb.
    lena_girl84@hotmail.com

    VastaaPoista
  120. Blogisi sivut ovat puhelimeni kotivalikolla pikalinkkinä. Näin pääsen nopsaa ihastelemaan mitä olet saanut aikaan. 😊
    Jos kirjassa on ohje niihin "pussukoihin" niin toivoisin kyllä onnettaren suosivan. Ne olisivat ihania lahjoja keretä virkattavaksi pukinkonttiin!!
    Yhdellä arvalla mukana siis.
    -Oona-
    oonaleppanen@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Ihana blogi ja kaunis kirja. Jouluhulluna toivoisin juuri tuota.
    Ansa.bergheim@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Oih, ihana! Facebookissa olen lukijasi, kunpa arpaonni suosisi :)

    VastaaPoista
  123. Ihanassa arvonnassa onnea koittamasss :-)

    VastaaPoista
  124. Ihana arvonta jälleen kerran :) Täällä lukijana sekä facebookissakin seurailen eli kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  125. Ihana arvonta :) lukijana facebookissa. -iima

    VastaaPoista
  126. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa! Sinulla on ihana blogi, enkä voi kuin ihailla kättesi töitä!!!
    T.Annmari Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  127. Ihan vahingossa tänne eksyin ja Vau.. heti piti myös fasesta etsiä ja koukkuun jäin. Eli kahella arvalla mukana :) Sanna

    VastaaPoista
  128. Ooh! En tiennytkään, että Ilonalta on tullut uusi kirja!!! Ihanaa! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  129. Kahdella arvalla mukana! :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  130. Mukana arvonnassa, lukijana bloglovinin kautta.
    marita.kivioja@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Aivan ihana blogi ja kirja, jota tavoittelen yhdellä arvalla. PauPau

    VastaaPoista
  132. Seuraan blogiasi. Olen löytänyt sieltä ihania virkkausohjeita, joita olen tehnyt lapsenlapsilleni. Kahdella arvalla mukana. Mummi-57

    VastaaPoista
  133. Mukana arvonnassa! eerika.rautiainen(at)saunalahti.fi

    VastaaPoista
  134. Kunpa arpaonni olisi tällä kertaa myötä, niin ihana kirja saisi täältä hyvän kodin! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  135. Hio hei! Arvonnassa mukana yhdellä arvalla! Jo etukannen perusteella tekisi mieli hypistellä ja uppoutua kirjaan samoin tein :)

    VastaaPoista
  136. Mukana yhdellä arvalla!
    -havesu-

    VastaaPoista
  137. joulu <3
    kahdella arvalla, myös facebookissa.

    VastaaPoista
  138. Lueskelen vain täälä blogin puolella :)

    VastaaPoista
  139. Tänä syksynä löysin nämä sinun ihanat sivut ja vielä ihanimmat käsityösi.
    Kirjan kansi jo kertoo että kirja on upea,ja jos arpaonni ei suosi,niin mars kirjakauppaan.

    lea.pakarinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  140. Kahdella arvalla mukana, olen ihanan blogisi lukija!

    VastaaPoista
  141. Joulusuklaita jo mutustellen yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  142. Mukana yhdellä arvalla !
    liisa.tammisto@gmail.com

    VastaaPoista