sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Virkatut hedelmälohkot, ohje












Ohje:

Appelsiinilohkot virkataan ympyrävirkkauksena.
Aluksi tehdään aloitusrengas, johon virkataan 3 ketjusilmukkaa (vastaa yhtä pylvästä)+13pylvästä.
Uusi kerros aloitetaan aina kolmella ketjusilmukalla ja suljetaan piilosilmukalla.
 Jokaisella kerroksella lisätään tasaisin välein yhtä monta silmukkaa kuin aloituskerroksella on, eli yhteensä 14. Virkkaa neljä kerrosta Oranssilla/keltaisella langalla, katkaise lanka ja vaihda työhön valkoinen lanka. Virkkaa valkoisella langalla 1 kerros kiinteitä silmukoita (ei lisäyksiä).

Leikkaa paksusta huopakankaasta hieman pienempi ympyrä kuin virkkamasi ympyrä on.
Asettele huopaympyrä virkatun ympyrän nurjalle puolelle ja taita keskeltä kahtia.
Vaihda työhön jälleen oranssi/keltainen lanka ja virkkaa vielä kiinteitä silmukoita molempien reunojen silmukoiden läpi. Päättele langanpäät.

Samalla ohjeella voi virkata myös muitakin hedelmälohkoja, kuten esimerkiksi sitruuna- ja vesimelonilohkoja, joita olen virkannut aiemminkin.

P.s. Lankamaailman kanssa järkätyn arvonnan voittaja ei ole ilmoittautunut vieläkään, joten Emma Vuorela, jos olet kuulolla niin otathan yhteyttä minuun (en tiedä sähköpostiosoitettasi). Mikäli voittaja ei löydy syyskuun loppuun mennessä, niin arvon uuden voittajan.

Mukavaa sunnuntaita!

8 kommenttia:

  1. Oijoi, miten somat lohkot ja pirteä väri ☺

    VastaaPoista
  2. Sinulla on mahtava blogi! Paljon kaikkea ihanaa omalle virkkauslistalleni :) Tervetuloa vierailemaan myös tuoreeseen blogiini http://nukkupollo.blogspot.fi/ Siellä saattaa vilahdella ohjeillasi tehtyjä juttuja aina joskus ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan syötävän hyvin näköisiä! :) olisiko sinulla kohta tulossa ohjetta siihen pussukkaan jossa kukka? Saisin aloitella tekemään sukulaisille joululahjoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohje kukkapussukkaan tulee lokakuussa, yritän saada sen kuun alkupuoliskolla julki. Vielä ehtii hyvin jouluksi :)

      Poista
  4. Nuo näyttää niin kivoilta ja helpon näköisiä :)

    VastaaPoista